Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. (SVYL)

SVYL Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. (SVYL) Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. (SVYL)

Tulevaa toimintaa löydät Ajankohtaista-sivulta.

SVYL:n toimintaa vuonna 2010

Matkamessut 21.-24.1.2010

SVYL osallistui Matkamessuille myyntipöydällään Ystävyysseurojen liiton osastolla.


viro.nyt 1-2010 ilmestyi 12.2.2010

Vuoden 2010 ensimmäinen viro.nyt ilmestyi helmikuussa ennen Viron itsenäisyyspäivää. Lehden teema oli Tallinnasta itään, mikä tarkoitti monipuolista Itä-Viron esittelyä. Lehdessä ilmestyi myös mm. uutisia, SVYL:n seurojen tiedot, Suomen Viro-tapahtumia, Viron itsenäisyyspäivän tapahtumia ja paljon muuta.


Viron itsenäisyyspäivän tilaisuudet Helsingissä 24.2.

Juhlapäivä aloitettiin klo 12 kunniakäynnillä ja seppeleenlaskulla sodissamme kaatuneiden virolaisten vapaaehtoisten muistomerkillä Malmin hautausmaalla. Puheen piti Suomen-poikien perinneyhdistyksen puheenjohtaja Seppo Lahtela.
Klo 16 oli seppeleenlasku Vanhan kirkon puistossa Viron vapaussodassa kaatuneiden suomalaisten vapaaehtoisten haudalle. Muistopuheen piti SVYL:n varapuheenjohtaja Nyyrikki Kurkivuori.


Naapurivisa 2010:
22 PISTEPIRKKO, RÖÖVEL ÖÖBIK,
TUOMARI NURMIO
ke 24.2. Nosturissa Helsingissä
pe 26.2. Rock Caféssa Tallinnassa

Tämän vuoden Naapurivisa tarjosi pitkän linjan muusikoita, Viroa visassa edusti neuvosto-eestin ensimmäinen indiebändi Röövel Ööbik ja Suomen soitto kävi 22-Pistepirkon ja juuri 30-vuotista uraansa kiertueella juhlistaneen Tuomari Nurmion tahtiin.
Naapurivisa 2010 tapahtuman järjestivät Enterprise Estonia/Viron matkailun edistämiskeskus, Soovikontsert OÜ, SVYL, Tuglas-seura, Viro-instituutti, Viro-instituutin ystävät ry, ViroRock ry sekä Viron Suomen-suurlähetystö.


Kevään kirjoja Villa Kivessä
21.4. klo 18-21

18.00 musiikkia
18.30 Juhani Salokannel ja Piret Saluri: Jaan Kross, A.H. Tammsaare sekä Mika Waltari
19.15 Lauri Vahtre: Tuulten pieksämä maa (Tuulepealne maa, Tammerraamat 2009). Historioitsijaa ja Tuulepealne maa -sarjan käsikirjoittajaa haastatteli Tapio Mäkeläinen.
20.00 musiikkia
20.15 Merja Aho ja Hannu Oittinen: Matkakohteena Haapsalu, Läänemaa, Vormsi ja Hiidenmaa (Tallinna-kustannus 2009). Tekijät kertoivat uudesta oppaastaan.
20.45 Jürgen Rooste ja hänen runojensa suomentaja Hannu Oittinen keskustelivat ja esittivät runoja Roosten suomeksi ilmestyneestä runokokoelmasta.

SVYL myi paikan päällä tilaisuudessa esiteltäviä ja muita uutuuskirjoja.

Järjestäjät: Kivi-talo Säätiö, Tuglas-seura ja Viron Suomen-instituutti.


viro.nyt 2-2010 ilmestyi 7.5.2010

Vuoden 2010 toinen viro.nyt ilmestyi toukokuussa ennen Esplanadin Eurooppa-päivän tapahtumaa. Lehden teema oli Suomi Viron mediakentässä. Lehdessä ilmestyi uutisia, SVYL:n seurojen tiedot ja paljon muuta.


Eurooppa-päivä Esplanadin puistossa
pe 7.5. klo 9-17

Viro oli tapahtumassa mukana omalla esittelyosastollaan - Enterprise Estonia/Viron matkailun edistämiskeskus, SVYL, Tuglas-seura, Viro-instituutti sekä Viron Suurlähetystö jakoivat esittelypisteessä Viro-aiheista materiaalia sekä tietoa mm. syksyllä Suvilahdessa avattavasta Eesti Majasta.


SVYL muutti Eesti Majaan
Helsingin Suvilahteen 1.6.

Helsingin Suvilahteen perustettiin Eesti Maja -niminen Viro-keskus, jonne SVYL:n lisäksi muuttivat muut Mariankadun Viro-toimijat Enterprise Estonia/Viron matkailun edistämiskeskus, Tuglas-seura ja Viro-instituutti.


viro.nyt 3-2010 ilmestyi 27.8.2010

Vuoden 2010 kolmas viro.nyt ilmestyi elokuussa ennen Taiteiden yö -tapahtumaa. Lehden teema oli Tuoretta musiikkia Virosta. Lehdessä ilmestyi uutisia, SVYL:n seurojen tapahtumatietoja ja paljon muuta.


Naapurit kohtasivat Taiteiden yössä 27.8.
Furuvikin huvilassa

Ohjelmassa oli:
Siller-kuoro
Lasten musiikkipaja
Lasten luontopolku ja tikanheittoa
Otso Kantokorven esitelmä aiheesta Sankarimatkailija Tallinnassa
Runonlausuntaa
Lasten askartelupaja
Musiikkiesityksiä: Viljantilaiset muusikot ja Siller-kuoro
Arpajaiset
Käsityömyyntiä
Virolaista ruokaa
Kirja- ja levymyyntiä
Tietoa Eesti Majasta

Tapahtuman järjestivät Helsinki-Tallinna-seura, Espoon Suomi-Viro -seura, Keravan Viro-seura, Olutsilta ? Õllesild, Suomen Viro-yhdistysten liitto, Viljandin ystävät, Vironkielisen opetuksen seura ja Viron Suomen-instituutti.


Cabaret Interruptus goes to Helsinki!
KokoTeatterissa 30.8.

Nuoret runoilijat ja jazzmuusikot tekivät Tallinnassa sarjan esityksiä, joihin kuului musiikkia, runoutta ja tanssia. Cabaret'n perustajat ja henkiset johtajat Jürgen Rooste (tekstit), Birk Rohelend (tekstit), Siim Aimla (musiikki) ja Martin Sookael (ohjaus, imago, tekniikka) toivat kabareen Helsinkiin, yhdessä suomalaisten muusikoiden ja runoilijoiden kanssa. Ilmassa oli silloin dekadenssia ja avantgardea, runollisia räjähdyksiä ja jazzimprovisaatioita.

Tapahtuman järjesti Viro-instituutti yhteistyössä Viron suurlähetystön, Tuglas-seuran ja SVYL:n kanssa.


Eesti Majan avajaiset 17.9.

Eesti-Maja - Viro-keskuksen avajaisjuhlat järjestettiin perjantaina 17. syyskuuta ja avajaisiin olivat tervetulleita kaikki Viron ystävät!

Eesti Majassa oli avoimien ovien päivä kello 10 alkaen, jolloin vieraiden oli mahdollista tutustua Viron muotoilijoiden liiton (Eesti Disainerite Liit) johdolla toteutettuun virolaista muotoilua esittelevään näyttelyyn "estonian_design".
Eesti Majan tiloissa toimivien järjestöjen infopisteet olivat avoinna koko päivän ajan.
Lapsille järjestettiin omaa ohjelmaa talon 1. kerroksessa sijaitsevassa lastennurkassa.
Klo 12 oli lehdistötilaisuus Viro-keskuksen galleriassa, jossa toimittajien kysymyksiin vastasi talon isäntäväki. Samassa tilaisuudessa esiteltiin myös Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestivaalin Viro-päivän 18.9. ohjelma.
Klo 16 oli Kattilahallissa vastaanotto kutsuvieraille. Tilaisuudessa puhuivat molempien maiden kulttuuriministerit, Helsingin ja Tallinnan apulaiskaupunginjohtajat sekä Eesti Majan organisaatioiden edustajat.
Illalla pidettiin konsertti Kattilahallissa, jossa Viro-keskuksen avajaisten kunniaksi esiintyivät Kauko Röyhkä, ja Singer Vinger. Total Meloodia Show'ssa levyjä soitti DJ Otso Kantokorpi.

Alkuun


Baltiarallaa! -klubi 5.11. Von Krahl
Baarissa Tallinnassa
ja 6.11. Lepakkomiehessä Helsingissä

Virosta klubeilla soitti Suomessakin oman vankan fanijoukkonsa omaava, pitkään toiminut Sõpruse Puiestee. Helsinkiläistä osaamista klubeille toi jo kymmenen vuotta toiminut, tanssittavaa tummasävyistä discopoppia soittava Viola.

Tapahtuman järjesti ViroRock-yhdistys Suomen Viro-instituutin, Suomen Viron suurlähetystön, SVYL:n ja Viron Suomen suurlähetystön tuella.

Alkuun


SVYL:n vuosikokouspäivä 13.11.
Huittisten kaupungintalolla

Yleisölle avoimessa osiossa puhuivat:
puheenjohtaja Harri Raitis: avaussanat
kaupunginjohtaja Jyrki Peltomaa: Huittisten kaupungin tervehdys
Viron suurlähettiläs Mart Tarmak: Viro ja euro
toiminnanjohtaja Kirsi Bongwirnso: SVYL:n vuodet 2010 ja 2011

Lounaan jälkeen pidettiin SVYL:n sääntömääräinen liittokokous.

Alkuun


viro.nyt 4-2010 ilmestyi 19.11.

Vuoden 2010 viimeinen viro.nyt ilmestyi marraskuussa ennen Martin markkinoita. Lehden teema oli Kulttuuripääkaupungit Tallinna ja Turku. Lehdessä ilmestyi uutisia, SVYL:n seurojen tapahtumatietoja ja paljon muuta.


Martin markkinat 20.-21.11.
Helsingin Kaapelitehtaalla

SVYL osallistui Tuglas-seuran järjestämille markkinoille kirjamyynnin merkeissä. Liiton osastolla olivat jäsenseuroista Espoon Suomi-Viro-seura, Olutsilta - Õllesild, Vihdin Vironystävät ja Virkku ry.

Alkuun


Suomen itsenäisyysjuhla Tallinnassa 4.12.

Suomen Sotaveteraanien Viron yhdistys ja Soomepoiste Pärimusühing järjestivät yhdessä SVYL:n kanssa perinteisen Suomen itsenäisyysjuhlan Tallinnassa Viron kansalliskirjastossa.

Ohjelmassa oli:
Seppeltenlasku Metsakalmistulla
Suomen itsenäisyysjuhla
yhteinen juhlaillallinen Suomen-poikien kanssa kansalliskirjaston bankettisalissa

Alkuun