Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. (SVYL)

SVYL Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. (SVYL) Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. (SVYL)

Tulevaa toimintaa löydät Ajankohtaista-sivulta.

SVYL:n toimintaa vuonna 2011

Matkamessut 21.-23.1.2011

SVYL osallistui Matkamessuille myyntipöydällään Ystävyysseurojen liiton osastolla. Matkamessujen teemamaana oli Viro.


SVYL:n hallituksen kokous 29.1.2011

Vuoden ensimmäinen hallituksen kokous Eesti Majan Loungessa


Vironkielinen satulauantai 5.2.2011 eli Muinasjutulaupäev Eesti Maja lastetoas

Satulauantaissa vieraana Tiit Kändler. Kändler on opiskellut Tarton yliopistossa fysiikkaa ja työskennellyt tiedemiehenä. Tällä kertaa Kändler keskustelee tieteellisistä ilmiöistä lasten kanssa. Hänen poikansa kuvittaja Eerik Kändler soittaa kitaraa ja musisoi lasten kanssa. Ohjelmassa satuja, laulua, lukemista, askartelua, piirtämistä - joka kerta jotain uutta ja hauskaa!

Satulauantaita järjestetään Eesti Majassa keskimäärin kaksi kertaa kuukaudessa. Satulauantaita järjestävät yhdessä SVYL, Tuglas-seura, Eestikeelse Hariduse Selts ja Viro-instituutti. Virolaisia kirjailijoita tapaamaan tervetulleita ovat kaikki pääkaupunkiseudun vironkieliset lapset ja lapsenmieliset



viro.nyt 1-2011 ilmestyi 18.2.2011

Vuoden 2011 ensimmäinen viro.nyt ilmestyi helmikuussa ennen Viron itsenäisyyspäivää. Lehden teema oli Euro, koska Virossa otettiin vuoden 2011 alusta käyttöön uusi valuutta. Lehdessä ilmestyi myös mm. uutisia, SVYL:n seurojen tiedot, Suomen Viro-tapahtumia, Viron itsenäisyyspäivän tapahtumia ja paljon muuta.


Vironkielinen satulauantai 19.2.2011

eli Muinasjutulaupäev Eesti Maja lastetoas. Satutäti Kätlin Liivrand johdatteli lapsia satujen kiehtovaan maailmaan.

Viron itsenäisyyspäiväviikon tapahtumia

19.2.2011

Viron itsenäisyysjuhla Tampereen Vanhalla kirjastotalolla

Viron itsenäisyyspäivän juhla Lapualla

Viljandin ystävät: lauluilta Maken Pubissa

Rekilauluja ja yhteislauluja esittivät Lauri Õunapuu (Metsatöll-yhtyeestä) ja Tiit Saare.

Vihdin Vironystävien järjestämä virolaisen musiikin iltapäivä Vihdin kirkonkylän Käpykylässä, esiintyjät Pertti Neittaanmäki, Harju Mehed -mieskuoron jäsenet Tiit Saare ja Metsatöllin Lauri Õunapuu.

23.2.2011

Salon seudun Suomi-Viro -seuran jäsenilta ja Viron itsenäisyyspäivän juhla Viron itsenäisyyspäivän aattona

Prof. Kaja Tampere Tallinnasta kertoi kirjastaan Minu Soome.

24.2.2011

Viron itsenäisyyspäivän ohjelmaa Helsingissä: Kunniakäynti ja seppeleenlasku Malmin hautausmaalla sodissamme kaatuneiden virolaisten vapaaehtoisten haudoille; Vironkielinen jumalanpalvelus, Alppilan kirkossa, Seppeleenlasku Vanhankirkon puistossa Viron vapaussodassa kaatuneiden suomalaisten vapaaehtoisten haudalle, Iltatilaisuus Eesti Majassa, Oortin konsertti Alppilan kirkossa

24.2. Suomen-poikien perinneyhdistys ry:n vuosikokous , kunniakäynti ja seppeleenlasku Pohjan Poikain muistomerkillä Vanhan kirkon puistossa, Kunniakäynti ja seppeleenlasku sodissamme kaatuneiden virolaisten vapaaehtoisten muistomerkillä Malmin hautausmaalla,

Savonlinnan Viro-yhdistyksen Viron itsenäisyyspäivän juhla Seurahuoneen aulassa.

26.2.
Viron itsenäisyyspäiväjuhla Turussa 26.2. klo 15
Turun yliopisto, Tauno Nurmela -sali, päärakennus

Avaus/Avakõne
Viron kunniakonsuli, rehtori Keijo Virtanen, Turun yliopisto
Aukonsul, rektor Keijo Virtanen, Turu Ülikool

Lausuntaa/Luuletusi
Tuula Walden, Turun Lausuntakerho r.y.
Älkää uskoko, Ellen Niit
Pyhätunturi, Ellen Niit
Anna minun olla lintu, Ellen Niit
Jos olisin tuntenut sinut, Ellen Niit
Birgitan heijastuksia (osa), Salme Raatma

Juhlapuhe/Peokõne
Kansanedustaja, VTT Erkki Tuomioja

Lausuntaa/Luuletusi
Tuula Walden, Turun Lausuntakerho r.y.
Pinella, Salme Raatma

Viron 93. itsenäisyyspäivän juhla ja Vaasa-Pärnu 55-vuotisjuhla Vaasassa, Draamasalissa 27.2.
Vaasan kaupungin tervehdys
Mahdollinen Pärnun kaupungin tervehdys
Vaasan Korsukuoro esiintyy
Juhlapuhe, Viron Suomen-suurlähettiläs Mart Tarmak

Tampere-Tartto-seura ry:n kevätkokous
Kansainvälisessä toimintakeskuksessa (Suvantokatu 13) 28.2. klo 19
Esillä sääntömääräiset asiat.
Eversti Eero Riuttala kertoo suomentamastaan Arved Viirlaidin kirjasta Pohjantähden pojat. Viirlaid, Kanadassa asuva Suomen-poika, muistelee siinä vuosia 1943 - 44, pakoaan Suomeen, koulutus- ja asemasotavaiheitaan sekä epätoivoista taistelua Virossa syksyllä 1944.

Tervetuloa! Pj Liisa Löyttyniemi, p. 050 561 1166.

Alkuun


Viljandin ystävät r.y:n sääntömääräinen vuosikokous

perjantaina 25.2.2011

Vironkielinen satulauantai 5.3.2011 - Muinasjutulaupäev Eesti Maja lastetoas

Esiintymässä virolaisen Kodu&Aed -lehden toimittaja, lastenkirjailija Piret Veigel lastenkirjallaan Riks ja Säde, aiasõbrad.

Koko perheen laskiaisrieha Furuvikissä 6.3. klo 11.00-14.00

Pulkkamäki, hernerokkaa, kahvia, mehua ja pullaa
Tapahtuman jälkeen pääkaupunkiseurat kokoustivat, ja keskustelivat yhteistyöstä ja mm. Taiteiden yö-tapahtumasta.

Emakeelepäeva seminar - Viron kielen päivän seminaari 15.3. Helsingissä Eesti Majan galleriassa

Seminaariohjelma
kello 17 Jüri Valge, Viron opetus- ja tiedeministeriön kielipoliittisen osaston neuvonantaja: Viron kielen kehitysohjelman toteuttaminen
kello 17.30 Helin Puksand Tallinnan yliopiston tohtorikoulutettava: Kirjat, joista virolaiset koululaiset pitävät
Yleisökysymyksiä
kello 18.15 Maili Vesiko-Liinev Viron lukuyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja: Lasten kirjoitustaidon kehittäminen - lukuympäristö ja lukuprojektit
kello 18.45 Mai Frick Helsingin yliopiston tohtorikoulutettava: Suomessa asuvien virolaisten kielestä

Lapsille järjestettiin seminaarin aikana omaa kieliaiheista ohjelmaa: satutunti, näytelmä, laulua ja tanssia. Tunnin vetäjä oli Tallinnan pedagogisen seminaarin ja erilaisten musiikkipiirien opettaja Virossa, Jane Rätsep.

Kello 18.30 Vironkielisen opetuksen seura luovutti Viro-keskuksen satutuvassa yllätyspalkinnot kaikille piirustus- ja tarinakilpailuun osallistuneille lapsille. Kilpailutöistä on myös koottu näyttely, joka on esillä samassa tilassa.
Viron kielen päivän Helsingissä järjestivät Viro-instituutti, Emakeele Selts, Viron opetus- ja tiedeministeriö, Suomen Viro-yhdistysten liitto, Vironkielisen opetuksen seura ja Tuglas-seura.

Vironkielinen satulauantai 19.3.2011 kello 14 eli Muinasjutulaupäev Eesti Maja lastetoas.

Vieraana virolainen lastenteatteriesitys Lumeeit.

SVYL:n hallituksen kokous 2.4.2011

Vuoden toinen hallituksen kokous Eesti Majan Loungessa


7.4.2011 Viro-info opiskelijoille

SVYL:n vt. toiminnanjohtaja Jenni Kavén esittelemässä SVYL:a ja Eesti Majaa sekä kertomassa opiskelusta ja asumisesta Virossa Laurea-ammattikorkeakoulussa, Tikkurilassa.

Vironkielinen satulauantai 16.4.2011 kello 14 eli Muinasjutulaupäev Eesti Maja lastetoas.

Satulauantai oli tällä kertaa elokuvalauantai: ohjelmassa oli virolaisen koko perheen elokuvan "Aeg on siin" katselua. Elokuva kertoi neljän lapsen ensimmäisestä kouluvuodesta, elämästä Virossa ja siitä kuinka lapset maailmaa tarkastelevat. Sopiva elokuva kouluikäisille, heidän vanhemmilleen ja isovanhemmille. Ohjaajat: Marje Jurtshenko, Kertu Köösel


Viro 2010 / Kopli Kinokompanii / kesto 75 min
Järjestäjät: Viro-instituutti, Vironkielisen opetuksen seura, SVYL ja Tuglas-seura.

20 vuotta itsenäisyyttä -luentosarja 3.5.2011 klo 18.15.

Ensimmäisenä esiintyjänä Sven Mikser: Poliittisen ajattelun kehitys Virossa 20 vuoden aikana. Sarja koostuu 14 luentokerrasta.

Valokuvanäyttely Lasketut päivät Turun pääkirjaston Stoori-osastolla 5.5.-15.7.2011

Kulttuuripääkaupungin odotussarjan 52 yllätystä ja ideaa tempaukset riemastuttivat vuonna 2010 tallinnalaisia ja kaupungissa vierailleita. Kaikki 52 tapahtumaa on kuvannut näyttelyksi tunnettu virolainen valokuvaaja Peeter Langovits.

Näyttelyn järjestivät Viro-instituutti, SA Tallinn 2011, Postimees, Suomen Viro-yhdistysten liitto ja Tuglas-seura. Tukivat Viron kulttuuriministeriö, Viron kansalliskirjasto, Viron suurlähetystö ja Enterprise Estonia.

Alkuun


Virolainen äitienpäiväkonsertti Eesti Majassa 6.5.

Eesti Majan laululapset esiintyivät viihdyttävässä äitienpäivän konsertissa!

Paikka: Eesti Maja - Viro-keskus, järjestäjät: Eesti Maja laululapsed, Eesti Maja - Viro-keskus

Eurooppa-päivä 9.5.

Tänä vuonnakin Eurooppa-päivää juhlittiin monissa Suomen kaupungeissa ja SVYL:n jäsenseuroissa.

SVYL osallistui Eurooppa-päivän viettoon Helsingin Kampintorilla yhdessä Viro-toimijoiden ja Viron suurlähetystön kanssa maanantaina 9.5. klo 9 - 17.

20 vuotta itsenäisyyttä -luentosarja 10.5.2011 klo 18.15.

Toisena esiintyjänä Toomas Hiio: Katsaus Viron lähihistoriaan. Sarja koostuu 14 luentokerrasta.

Vironkielinen satulauantai 14.5.2011 kello 14

Kevään viimeinen satulauantai muuttui pianokonsertiksi! Koko perheen Klaveriloomade lood -kevätkonsertissa esiintyivät pianisti ja pianonsoiton opettaja Katri Rebane, joka soitti koko perheen konsertissa säveltämäänsä lasten pianomusiikkia. Pianokappaleissa seikkailevia vekkuleita pianoeläimiä esiteltiin musiikin, tarinan sekä kynän ja paperin välityksellä.Taiteilija Kerstin Hallik pyydysti paperille yhden pianopörriäisen. Pianoseikkailuja saatteli kitaralla Peeter Rebane.

Pianokonsertin järjestivät Viro-instituutti, Suomen Viro-yhdistysten liitto, Tuglas-seura, Viron suurlähetystö ja Vironkielisen opetuksen seura.

Avoimet ovet ja juhlakirjan julkaisutilaisuus pe 27.5.

SVYL:n 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi
avoimet ovet 27.5. klo 10 - 16
liiton toimistolla Eesti Majassa

ESTOFIILIS! - Kirja Virosta ja sen ystävistä julkaistiin perjantaina 27. toukokuuta ja tuolloin liiton toimistolla on 20-vuotisjuhlan kunniaksi kahvipannu kuumana ja avoimet ovet kello 10 - 16. SVYL-kirjakauppa esittelyssä, liiton ja jäsenseurojen toiminnan esittelyä! Paikan päältä sai myös ostaa juhlakirjaa.

Teos on suunnattu kaikille Virosta ja siihen liittyvistä ilmiöistä kiinnostuneille ja se sisältää tuoreita näkökulmia ajankohtaisiin aiheisiin, kurkistuksia historiaan, monipuolisia matkailuvinkkejä - unohtamatta tietenkään virolaista musiikkia, designia ja käsityötä!

Lisätietoja kirjasta SVYL:n Verkkopuodista: http://www.svyl.net/verkkopuoti/kirjat/estofiilis.html

SVYL myönsi ansiomerkit Imbi Pajulle ja Valdar Liivelle pe 27.5.

SVYL myöntää omaa ansiomerkkiä tunnustuksena ansiokkaasta ja pitkäaikaisesta toiminnasta Suomen ja Viron välillä.

Tänä vuonna SVYL:n liittohallitus oli kokouksessaan päättänyt myöntää liiton 20-vuotisjuhlassa 27.5. kaksi ansiomerkkiä: kirjailija ja elokuvantekijä Imbi Pajulle sekä Viron elinkeinoelämän kehittämissäätiön Enterprise Estonian edustajalle Suomessa, Valdar Liivelle.

Katso kuvia SVYL:N 20-vuotisjuhlista

Alkuun


Estofiilis! Kirja Virosta ja sen ystävistä -esittelytilaisuus Töölön kirjastossa 31.5.

SVYL:n uunituoretta 20-vuotisjuhlakirjaa esiteltiin tiistaina 31.5. klo 18 Töölön kirjaston Mika Waltari -salissa.

Tilaisuudessa kerrottiin, kuinka Viron-ystäväksi tullaan ja pidettiin hulvatonta virolaista kevyen musiikin paneelia (mukana Rdio helsingin Anna Laine ja Stupido Recordsin Joose Berglund).

Kirjaa mukana oli esittelemässä on myös kirjailija ja elokuvaohjaaja Imbi Paju, jonka haastattelu kirjasta löytyy.

Lisäksi tilaisuudessa esiintyi Suomessa asuvien virolaisten Siller-sekakuoro

Illan juonsivat huiman Viro-pläjäyksen toimittajat Sanna Immanen ja Terhi Pääskylä-Malmström.

Järjestäjät Suomen Viro-yhdistysten liitto ja Virolaisen kulttuurin ystävät Virkku

Alkuun


Vinteco: Virolaista kierrätysmuotia Eesti Majan galleriassa

Myyntinäyttely ja työpajoja 6. - 12.6.2011

Alkuun


Helsinki-päivä 12.6.

Eesti Majassa ja Suvilahden alueella vietettiin sunnuntaina 12. kesäkuuta Helsinki-päivää.
11-18 avoimet ovet ja ohjelmaa Eesti Majassa
11-18 virolaista kierrätysmuotia -myyntinäyttely
11-18 Viro-antikvariaatti ja SVYL-kirjakauppa
11-18 Viron matkailuesitteitä ja muuta matkailutietoa
11-18 vintagekirppis
klo 16.00 muotishow

Eesti Maja - Viro -keskuksen tietoiskuissa tutustuttiin myös kevään kirjauutuuksiin:
-Matkakohteena Saarenmaa, tekijät Merja Aho ja Hannu Oittinen
-Estofiilis! - Kirja Virosta ja sen ystävistä, toimittaja ja SVYL:n entinen toiminnanjohtaja Sanna Immanen
-A. H. Tammsaare: Kuolemantanssi, suomentaja Juhani Salokannel

Järjestäjät: Eesti Maja - Viro-keskus ja Vinteco

Alkuun


Taiteiden yö Vaasassa 11.8: Greip-yhtye Virosta

SVYL ja Vaasa-Pärnu -seura olivat mukana Vaasan Taiteiden yön virolaisohjelman toteuttamisessa. Vaasan Taiteiden yössä esiintyi torstaina 11. elokuuta esiintyy pärnulainen Greip-yhtye. Esitykset klo 12, 15.30 ja 20.

Alkuun


Estofiilis! Võtikveren kirjakylän vieraana 13.8.

Estofiilis! Kirja Virosta ja sen ystävistä on noteerattu myös Virossa. Viron suurimmat päivälehdet Eesti Päevaleht ja Postimees ovat esitelleet sen palstoillaan.
Kirjan toimittajat Sanna Immanen ja Terhi Pääskylä-Malmström esittelivät 13. elokuuta kirjaa Võtikveren kirjakylässä (Võtikvere raamatuküla), Jõgevamaalla Torman kunnassa. Aloite vuonna 2000 perustetusta kirjakylästä tuli Suomessakin tunnetulta kirjailijalta ja elokuvantekijältä Imbi Pajulta. Paju on itse kotoisin Võtikveresta. Hänelle myönnettiin tänä vuonna myös SVYL:n ansiomerkki.

Võtikveren kirjakylän ohjelmaan kuului kirjallisia keskusteluja sekä kirjamarkkinat. Sekä järjestäjät että esiintyjät osallistuivat tapahtumaan vapaaehtoisesti ja ilman palkkiota.

Alkuun


Virolainen kirjansidontanäyttely Turussa 3.7. - 28.8.

Turun pääkirjaston tieto-osasto (Linnankatu 2, Turku)

Suomessakin saatiin ihailla taidokasta virolaista kirjansidontataidetta, kun Viron kirjansitojien yhdistys toi jäsentensä vuosina 1997 - 2010 kokoaman näyttelyn Turkuun.

Viron kirjansitojien yhdistys perustettiin vuonna 1996 ja siihen kuuluu nykyään 17 jäsentä. Yhdistyksen päätavoitteena on suojella ja esitellä virolaista kirjansidontataitoa, järjestää näyttelyitä ja kursseja sekä tutkia ja tehdä alaa tunnetuksi.
Virolainen kirjansidonta -näyttely on esillä Turun kaupunginkirjaston tieto-osastolla heinä- ja elokuussa 2011.

Virolainen kirjansidonta -näyttelyn tarkoituksena oli luoda katsaus kirjansidontatyyleihin ja kirjoihin, jotka sidontataiteilijat ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana tehneet. Esillä oli klassista ja kokeellista suuntausta edustavia kirjansidontatöitä.

Näyttelyyn kuului 28 sidontatyötä, jotka olivat 16 taiteilijan tekemiä: Veronika Alu, Rene Haljasmäe, Tiia Eikholm, Marje Kask, Sirje Kriisa, Lennart-Jaak Mänd, Ella Summatavet, Naima Suude, Zanna Zuravel, Tulvi-Hanneli Turo, Irmeli Jaanson ja Tiiu Vijar.

Näyttelyn suunnitteli ja toteutti Rene Haljasmäe, joka on virolaisen 1700-luvun kirjansidontataidon asiantuntija.

Näyttelyn järjestivät Suomen Viro-yhdistysten liitto (SVYL), Viron kirjansitojien yhdistys, Varsinais-Suomen Viro-keskus ja Turun kaupunginkirjasto. Näyttelyä tuki Eesti Kultuurkapital.

Alkuun


viro.nyt 3-2011 ilmestyi 19.8.

Lehden pääteemana Helsingin kirjamessut 2011: teemamaa Viro.

Alkuun


Taiteiden yö Helsingissä 26.8.

SVYL oli mukana tänäkin vuonna Helsingissä 26.8. järjestetyssä Taiteiden yö -tapahtumassa, joka kuului osana Helsingin juhlaviikkojen ohjelmaan. Sekä Furuvikin huvilassa Laajasalossa että Suvilahdessa oli Viro-aiheista ohjelmaa. Ks. alla.

Alkuun


Naapurit kohtaavat Taiteiden yössä

26.8.2011 klo 17 - 22 Furuvikin huvilassa

(Furuvikintie 5, Helsinki)

Jokavuotinen koko perheen riemukas Taiteiden yön tapahtuma Naapurit kohtaavat Taiteiden yössä esitteli 150-päiselle yleisölle virolaista kulttuuria: musiikkia sekä lapsille että aikuisille, matkailuvinkkejä ja paljon muuta.
Liiton juhlakirjaa tapahtumassa esittelivät sen toimittajat Terhi Pääskylä-Malmström ja Sanna Immanen. Viljandilainen Annika Mändmaa laulatti lapsia ja askarteli aikuisten kanssa käsitöitä.
Toimittaja Pertti Neittaanmäki kertoi virolaisesta musiikista, jonka jälkeen viljandilaiset muusikot Lauri Õunapuu ja Tiit Saare esiintyivät. Myös Suomen-virolaisten Siller-kuoro esiintyi.

Lisäksi ohjelmassa oli myös arpajaiset, tieto- ja muita kilpailuja, kirja- ja levymyyntiä, myynnissä oli Tallinnan vammaisten nuorten keskuksen käsitöitä, Saku-klubi, Viro-esitteitä, virolaista ruokaa, buffetti jne.

Lisäksi Eesti Pood -kauppa Pukinmäestä myi paikan päällä tuotteitaan.

Tapahtuman järjestivät: Helsinki-Tallinna-seura, EAS - Viron matkailun edistämiskeskus, Espoon Suomi-Viro -seura, JUKS - Tallinnan kehitysvammaisten nuorten keskus, Keravan Viro-seura, Olutsilta - Õllesild, Siller-kuoro, Suomen Viro-yhdistysten liitto SVYL, Viljandin ystävät, Viro-instituutti ja Vironkielisen opetuksen seura.

Alkuun


Taiteiden yö Suvilahdessa 26.8:

LIFT 11 -kaupunki-installaation festivaaliprojekti "O"

Virolaisten Aet Aderin, Andra Aaloen, Kaarel Künnapin, Grete Soosalun ja Flo Kasearun toteuttama O vieraili ja vieri Helsingin Taiteiden yössä 26.8. seuraavasti
klo 15.00 Kasarmitori, klo 18.00 Esplanadi, klo 21.00 Suvilahti.

O on Tallinnan eri paikoissa tänä kesänä järjestettävä tapahtuma ja objekti, ympäristön vertailukohta ja mittapuu. Himmeä, yksivärinen musta esine, O, etsii muuttuvaista merkitystään tilasta ympärillään sekä katsojien mielistä. Ahtaassa tilassa ja ihmiseen verrattuna O on suuri, avaralla aukiolla kerrostalon vieressä pieni, savupilven verhoamana tiivis ja käsin kosketeltava, joukkoliikenteen tahdissa ohi kulkevalle huomaamattoman kauan kestävä filosofisen hidas prosessi.

Türnpu/Klements/Koldits: Sugrierror.com

Maailman ensi-illan suora lähetys Helsingin Suvilahdessa Eesti Maja - Viro-keskuksessa Taiteiden yönä 26.8. klo 19

Kulttuuripääkaupunki Tallinn2011-ohjelman puitteissa syntynyt NO99 Olkiteatterin esitys yhdisti ikivanhoja perinteitä nykyaikaan. Oletko suomalaisugrilainen? Missä juuresi ovat? Ovatko suomalaiset, unkarilaiset, hantit ja mansit sukulaiskansoja? Tiedätkö, mitä Virossa tapahtuu? Entä Kiinassa? Missä sijaitsee Hanti-Mansia? Yhdistävätkö suomalais-ugrilaisia identiteetti ja juuret? Kiinnostavatko suomalais-ugrilaisten heimojen sukupuuttoon kuoleminen vai politiikka? Haluatko olla suomalais-ugrilainen?
Näytelmä tähyilee itään, synkkään alitajuntaamme. Näyttelijät Uralin edestä ja takaa: http://www.sugrierror.com/error/ > Inimesed
Anne Türnpun, Eva Klemetsin ja Mart Kolditsin ohjaaman Sugrierrorin ensi-illan suoraa lähetystä Helsingin Eesti Majassa seurasi noin 130 henkeä.

Esityksen jälkeen virolainen folkbändi UKERDAJAD musisoi Ravintola Lämmössä.

Järjestivät ja tukivat: Eesti Maja - Viro-keskus, Tallinn2011, NO99 Olkiteatteri
http://www.sugrierror.com/
http://pohuteater.no99.ee/
http://www.tallinn2011.ee/
http://www.viro-instituutti.fi/

Alkuun


Folkbändi Ukerdajad (EST) Helsingin Taiteiden yössä 26.8.

Ukerdajad on neljän rakverelaiskaveruksen muodostama folkyhtye, joka laulaa luonnosta ja liikkuu vaivalloisesti.Tulevaisuus osoittaa Aasiaan päin, mutta ennen sitä pojat saapuvat esiintymään elokuiseen Taiteiden yöhön!

Ukerdajad esiintyy Eesti Majan naapurissa Suvilahden alueella sijaitsevassa Ravintola Lämmössä (Kaasutehtaankatu 1, Helsinki) Taiteiden yönä, perjantai-iltana 26.8. Sugrierror-esityksen jälkeen. Ovet klo 20. Konserttiin on vapaa pääsy!

Lauri Mäesepp, Ringo Ramul, Madis Lundre ja Tanel Siimann ryhtyivät Ukerdajiksi kaksi vuotta sitten virolaisen Viinistun luonnonkauniissa maisemissa.

Parivuotisen uransa aikana Ukerdajad ovat ehtineet olla monessa mukana ja esiintyä aina Liettuaa myöten. Viimeisimpiä keikkoja on ollut esiintyminen käsmulaisessa Viru Folk -tapahtumassa, jonka lavalle kävijöitä aiemmin katusoittajina viihdyttäneet pojat nousivat tänä vuonna ensi kertaa. Helsingin Taiteiden yö tuo Ukerdajad ensimmäistä kertaa Suomeen.

Kuuntele kappaleita myös Myspacesta (www.myspace.com/ukerdajad) ja YouTubesta (hakusana Ukerdajad).

Ukerdajat auttoi Taiteiden yöhön Svalbo Communications Oy!

Alkuun


Suomalais-virolaiset ystävyyskuntapäivät
Turussa 31.8. - 2.9.

Euroopan vuoden 2011 toisessa kulttuuripääkaupungissa Turussa, Turun konservatorion Sigyn-salissa, järjestettyjen suomalais-virolaisten ystävyyskuntapäivien aiheena oli "Kuntien mahdollisuudet luovien alojen kehittäjinä". Ystävyyskuntapäivät järjestettiin 31.8.-2.9.2011.

SVYL oli esillä ystävyyskuntapäivillä Viro-aiheisella infoständillään ja kirjamyyntipisteellään.

Alkuun


Viro-ilta Paloheinän kirjastossa 5.9. klo 18

Miksi Viro on aina vaan niin cool? Mikä siellä on ajankohtaista juuri nyt? Millaista on etelänaapurin arkielämä? Minne matkailijan kannattaa syksyn tullen suunnistaa?

Virolaisesta elämänmenosta ja jo toiseen painokseen ehtineestä kirjastaan "Viron viemää - Viroilun laajempi oppimäärä" tarinoi toimittaja-kääntäjä, nuoren polven Viron-ystävä Terhi Pääskylä-Malmström.

Yhteistyössä: www.svalbo.fi ja Paloheinän kirjasto

Alkuun


SVYL:n juhlakirja "ESTOFIILIS! Kirja Virosta ja sen ystävistä" on ilmestynyt!

Suomen Viro-yhdistysten liitto ry on toiminut vuodesta 1991 ja tänä vuonna se täyttää siis pyöreitä vuosia!

Juhlan kunniaksi olemme julkaisseet pirteän ja monipuolisen kirjan Virosta ja sen ystävistä. Teos on suunnattu kaikille Virosta ja siihen liittyvistä ilmiöistä kiinnostuneille ja se sisältää tuoreita näkökulmia ajankohtaisiin aiheisiin, kurkistuksia historiaan, monipuolisia matkailuvinkkejä - unohtamatta tietenkään virolaista musiikkia, designia ja käsityötä!

Kirja on iloinen Viron-ystävän lukupaketti, inspiroiva ja ajatuksia herättävä kirja, joka ei taatusti jää hyllyyn pölyttymään.

Kirjaa saa ostaa SVYL:n verkkokaupasta hintaan 23,90 euroa + postikulut!

Tilaukset:
SVYL:n toimistosta svyl@svyl.net tai (09) 684 28 464

Alkuun


Ivi ja Jüri Arrakin näyttely Viron suurlähetystössä 7.9. alkaen

Keskiviikkona 7. syyskuuta klo 15 avataan Viron suurlähetystössä Helsingissä Ivi ja Jüri Arrakin yhteinen grafiikka- ja maalausnäyttely, jossa on esillä taiteilijapariskunnan töitä vuosilta 1973-2010. Näyttelyssä on esillä valikoima Jüri Arrakin parhaista graafisista töistä, muun muassa hänen kuuluisin vedos "Mängud puu ümber" (1976) ja uusin graafinen lehti, litografia "Mängud inimestega".

Ivi Arrakilta on näyttelyssä horisontaalisista ja vertikaalisista maisemista koostuva triptyykki, jota taiteilija itse kutsuu "tunteelliseksi matkaksi maiseman läpi".

Lisää tietoa näyttelystä Viron suurlähetystön kotisivuilla

Lisätietoja antaa myös: Liisa Ojaveer
Viron suurlähetystön kulttuurineuvos
e-mail: Liisa.Ojaveer@mfa.ee
Puhelin: +358 9 622 02 60

Alkuun


Hallituksen kokous 10.9.

SVYL:n hallitus kokoontuu Eesti Maja - Viro-keskuksen Loungessa (Sörnäisten rantatie 22, Voimalaitos, C-ovi).

Alkuun


Elokuvailta 15.9:
Tanssit Linnunradalle. Tunnelmia Lennart Meren filmivaelluksilta.

Elokuvan Suomen ensi-ilta torstaina 15.9. klo 19.00
Kino K-13, Kanavakatu 12, Helsinki

HUOM! Sitova ennakkoilmoittautuminen Eesti Maja - Viro-keskukseen sähköpostitse (events@eestimaja.fi).

Jaak Lõhmuksen ohjaama ja käsikirjoittama dokumenttielokuva Tanssit Linnunradalle. Tunnelmia Lennart Meren filmivaelluksilta (Tantsud Linnuteele. Pildistusi Lennart Meri filmirännakutelt) nähdään pian ensi kertaa myös Suomessa.

Elokuva kertoo Viron entisen presidentin, kirjailijan, mutta myös elokuvantekijän, Lennart Meren, mittavasta elokuvaurasta ja hänen lukuisista kuvaus- ja löytöretkistään suomalais-ugrilaisten kansojen pariin.

Elokuva seuraa Lennart Meren puuhia vuodesta 1964 alkaen, jolloi hänet pyydettiin Tallinnfilmin elokuvatoimitukseen. Pian sen jälkeen Merestä tuli suomalais-virolaisen elokuvayhteistyön avainhenkilö. Dokumentti esittelee myös Meren antropologisten dokumenttien Vesilinnun kansa (1970), Linnunradan tuulet (1977), Kalevan äänet (1986), Toorumin pojat (1989) ja Shamaani (1997) syntytarinan.

"Dokumentin tekijä Jaak Lõhmus on tunnettu elokuvakriitikko ja -historioitsija, Baltian elokuva- ja mediakoulun opettaja. Hänen uutuusfilminsä on todellinen löytöretki kaikille meille Virosta kiinnostuneille." - Juhani Salokannel

TANSSIT LINNUNRADALLE. Tunnelmia Lennart Meren filmivaelluksilta
TANTSUD LINNUTEELE. Pildistusi Lennart Meri filmirännakutelt
60 min. Viro, 2010.

Ohjaaja ja käsikirjoittaja: Jaak Lõhmus
Kuvaajat: Rein Kasak, Maido Madisson, Mait Mäekivi, Raul Priks, Ago Ruus, Andres Suurevälja, Jüri Suurevälja
Äänet: Toomas Vimb
Säveltäjä: Andres Valkonen
Kertoja: Andres Ots
Konsultti: Enn Säde
Leikkaaja: Kalle Käärik
Tuottaja: Mati Sepping
Tuotantoyhtiö: Estinfilm

Tervetuloa!

Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Suomen Viro-yhdistysten liitto, Tuglas-seura, Viro-instituutti

Alkuun


Virolaisia herkkuja Keravalla 24.9.

Virolaisen ruoan tapahtuma Keravan Hyvinvointikeskuksessa lauantaina 24. syyskuuta klo 14 - 18
Osoite: Aleksis Kiven tie 19, Kerava)

Keravan Viro-seura tuo etelänaapurin herkut radanvarsikaupunkiin!

Virolaisia herkkuja esittelee ja myy Eesti Pood - Eestin kauppa Pukinmäestä.

Svalbo Communicationsin Terhi Pääskylä-Malmström luennoi keravalla aiheesta "Virolainen keittiö tänään" klo 14 ja 16.

Esillä ja ostettavissa myös SVYL:n juhlakirja Estofiilis! Kirja Virosta ja sen ystävistä (toim. Sanna Immanen ja Terhi Pääskylä-Malmström) sekä Terhin kirja Viron viemää, josta on jo otettu toinen painos!
Lisäksi maistiaisia, arpajaiset ja avoin kahvila.

Tervetuloa herkuttelemaan!

Yhteistyössä: Keravan Viro-seura, Svalbo Communications, Suomen Viro-yhdistysten liitto ja Hyvinvointikeskus.

Alkuun


Kansallisooppera Estonian ja Eesti Majan oopperagaala 1.10.2011

Viron Kansallisooppera Estonia ja Eesti Maja Helsingissä esittävät:

KANSAINVÄLISEN MUSIIKKIPÄIVÄN OOPPERAGAALA
1. lokakuuta 2011 klo 18
Helsingissä Suvilahden Kattilahallissa (Voimalaitos 1)

Kansallisooppera Estonia juhlistaa kansainvälistä musiikkipäivää Helsingissä Suvilahden Kattilahallissa upealla oopperagaalalla, jossa esiintyy Estonian omien solistien ohella nuoria ja lahjakkaita laulajia. Heidän menestyksensä opinnoissaan ja urallaan on vienyt muusikot kauaksi kotoa. Gaalalla juhlistetaan samalla Eesti Maja - Viro-keskuksen 1-vuotisjuhlaa. Talo avattiin yleisölle 17. syyskuuta 2010.

Juhlapäivän kunniaksi tarjoamme seurojen jäsenille Viron Kansallisoopperan esittelytilaisuuden ennen gaalakonserttia alkaen klo 17.

Viron Kansallisoopperan johtaja Mart Mikk toivottaa seurojen jäsenet tervetulleiksi Suvilahden Kattilahallissa ja esittelee Kansallisooppera Estonian alkavan esityskauden tarjontaa sekä antaa lyhyeen katsauksen oopperatalon historiaan. Seurojen jäsenet saavat myös 10 % alennuksen peruslipun hinnasta (51 euroa).

Sitovat ilmoittautumiset 19.9.2011 mennessä osoitteeseen events@eestimaja.fi tai Viro-instituuttiin, puh. 09 669805.

Gaalailtaan on mahdollista myös hankkia VIP-lippupaketteja, jotka sisältävät mm. väliaikatarjoilut sekä gaalan jälkeen illallisen ja jazz-konsertin Ravintola Lämmössä Suvilahdessa. Lippuja on rajallinen määrä, lisätietoja: http://www.viro-instituutti.fi/ ja http://www.viro-instituutti.fi/oopperagaala/

Kapellimestari: Jüri Alperten

Esiintyvät solistit:
Elina Volkmane (sopraano, Latvia),
Katrin Targo (sopraano, Viro),
Alexander Schulz (tenori, Saksa) ja
Valmar Saar (bassobaritoni, Viro) sekä

Kansallisooppera Estonian sinfoniaorkesteri ja poikakuoro.
Illan juontaa Mart Mikk.

Ohjelmistossa on katkelmia Bizet'n, Puccinin, Mozartin, Wagnerin, Händelin, Gounod'n ja Leoncavallon tuotannosta.

Gaalaillan järjestivät Eesti Maja - Viro-keskuksen toimijat Viro-instituutti Suomessa, Enterprise Estonia, Tuglas-seura ja Suomen Viro-yhdistysten liitto sekä Viron suurlähetystö.
Rakkaat tukijat: Viking Line -laivayhtiö, Baltic Guide ja Ravintola Lämpö.

Alkuun


Turun kirjamessut 30.9. - 2.10.2011

SVYL ja Verkkopuoti mukana kirjamessuilla! Esittelyssä Estofiilis! Kirja Virosta ja sen ystävistä.

Löydät meidät Turun messukeskuksesta SVYL:n omalta messuosastolta A/60.

Esittelyssä pe 30.9. klo 16:30 Pinella-lavalla myös Estofiilis! Kirja Virosta ja sen ystävistä. Harri Raitis keskustelee kirjan toimittajien Sanna Immasen ja Terhi Päskylä-Malmströmin kanssa.

Alkuun


Elokuvailta Kainuussa 4.10.: Tanssit Linnunradalle. Tunnelmia Lennart Meren filmivaelluksilta.

Kainuun Viro-seura järjesti yhdessä SVYL:n kanssa Kainuussa elokuvaillan. Osallistujia parisenkymmentä.

Alkuun


Elokuvailta Tampereella 4.10.: Tanssit Linnunradalle. Tunnelmia Lennart Meren filmivaelluksilta.

Tampere-Tartto-seura järjesti yhdessä SVYL:n kanssa Viro-viikkojen yhteydessä elokuvaillan. Ohjaaja Jaak Lõhmus paikalla.

Alkuun


Ystävyysseurojen liiton syysretki Tallinnaan 8.10.

YSL:n seurojen toimintan tutustumista, seuratoiminnaan tiedottamiseen liittyvien asioiden käsittelyä.
Ohjelmassa oli vierailu Viru-hotellin KGB-museoon, Virolaiseen Voittoa tavoittelemattomein yhdistysten liittoon tutustuminen (Mittetulundusühingute Liit), sekä kulttuuripääkaupunkiin tutustumista. Matkan järjesti ja matkaohjelmasta vastasi SVYL yhdessä YSL:n kanssa.

Alkuun


Elokuvailta Keravalla 10.10.: Tanssit Linnunradalle. Tunnelmia Lennart Meren filmivaelluksilta.

Keravan Viro-seuran ja Keravan Unkari-seuran yhteisessä kulttuuri-iltamassa näytettiin myös Lennart Merestä kertova dokumenttielokuva. Yhteistyössä SVYL.

Alkuun


Virolaiset vuoden lehtikuvat - Eesti pressifoto 14.10. - 11.11.2011 Pasilan kirjastossa, Helsinki

Virolaisen lehtikuvan helmet ensi kertaa Suomessa!

Virolaisen lehtikuvakilpailun vuoden 2010 voittajat levittäytyvät Pasilan kirjastoon 14.10. - 11.11. Viron lehtikuvaajien liitto ja Viron sanomalehtien liitto ovat valinneet voittajat 819 kilpailutyöstä. Esillä on suuria värivedoksia yli kahdeltakymmeneltä ammattikuvaajalta.

Valokuvaajat esittelevät näyttelyn yleisölle perjantaina 14.10. klo 12.00 osana Journalismin päivän ohjelmaa. Vapaa pääsy. Näyttelyn avajaiset torstaina 13.10. klo 18.00. Tervetuloa!

Järjestäjät: Eesti Pressifotograafide Liit, Eesti Ajalehtede Liit, Viro-instituutti Suomessa, Helsingin kaupunginkirjasto / Pasilan kirjasto, Tuglas-seura, Suomen Viro-yhdistysten liitto, Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö (Jokes)

Tuottajat: Varja Arola, varja.arola(at)gmail.com, Kristjan Lepp, kristjan.lepp(at)gmail.com / Eesti Pressifotograafide Liit

Alkuun


Elokuvailta Helsingissä 16.10.: Tanssit Linnunradalle. Tunnelmia Lennart Meren filmivaelluksilta.

SVYL järjesti opiskelijoille Virolaisen elokuvaillan Ostrobotnialla, Pohjalalaisten OSakuntien talossa. Mukana järjestelyissä: Pohjois-POhjalainen OSakunta, Etelä-Pohjalainen Osakunta sekä ruotsinkielinen Vasa Nation. Ohjaaja Jaak Lõhmus paikalla kertomassa elokuvasta. Haastattelijana SVYL:n vt. tj. Jenni Kavén.

Alkuun


Elokuvailta Savonlinnassa 20.10: Tanssit Linnunradalle. Tunnelmia Lennart Meren filmivaelluksilta.

Savonlinnan Viro-yhdistys järjesti yhdessä SVYL:n kanssa elokuvaillan, jossa kastottiin Lennart Meren elokuvaa.

Alkuun


Svengaavaa virolaista jazzia ja riehakasta runoutta Kulttuuriratikassa 25.10.

Viro oli vuoden 2011 Helsingin kirjamessujen teemamaa. Viro-instituutti Suomessa ja Suomen Viro-yhdistysten liitto toivat palasen messujen Viro-ohjelmaa myös Kulttuuriratikkaan: 25. lokakuuta klo 16.22 - 17.14 runojaan suomeksi ja viroksi tulkitsivat virolaiset kirjailijat Jan Kaus ja Jürgen Rooste, saksofonin varressa on tunnettu jazzmuusikko Siim Aimla. Kulttuuriratikan Viro-osuuden juontavat Viro-instituutin johtaja Grete Ahtola sekä Suomen Viro-yhdistysten liiton toiminnanjohtaja Jenni Kavén.

Kulttuuriratikassa esiteltiin myös Viro-instituutin ja Suomen Viro-yhdistysten liiton julkaisemaa Viro-aiheista kirjallisuutta: Ihmeiden aika - Imede aeg (toim. Jaakko Blomberg ja Grete Ahtola) ja Estofiilis! Kirja Virosta ja sen ystävistä (toim. Sanna Immanen ja Terhi Pääskylä-Malmström). Tuglas-seuran kulttuurisihteeri Tapio Mäkeläinen puolestaan kertoi, millaisia mielenkiintoisia pubeja, baareja ja kapakoita Tallinnasta löytyy ratikkareittien varrelta. Mäkeläisen yhdessä Heikki Kähkösen, Pekka Linnaisen ja Mikko Savikon kanssa tekemä Baarimiehen Tallinna -kirja ilmestyi syyskuun lopussa.

Lisätietoja Kulttuuriratikasta: http://www.korjaamo.fi/fi/page/info/kulttuuriratikka

Alkuun


Virorokkia ja estofiilistelyä Pasilan kirjastossa Helsingissä 27.10.

Virolainen musiikkitoimittaja ja radioääni Mart Niineste pistää pystyyn mehukkaan YouTube-diskon, joka tutustuttaa kuulijansa virolaisen rockin, popin ja punkin helmiin viimeisten kahden vuosikymmenen ajalta. Tämän jälkeen tiedät virolaisesta musiikista jopa enemmän kuin virolaiset itse!

Toimittaja-kääntäjät Sanna Immanen ja Terhi Pääskylä-Malmström tarinoivat Estofiiliksestä, ja mukana menossa on tietysti myös Terhin blogikirja Viron viemää.

Lisäksi toiminnastaan kertoo virolaisen rock-musiikin suomalaisia ystäviä yhteen liittävä ViroRock ry, jonka valokuvakimara esittelee viimekesäisen Rabarock-festarimatkan parhaat otokset. Illan naposteluista vastaa Pasilan aseman tuntumassa toimiva Eestin Herkut.

Yhteistyössä: Svalbo Communications Oy, Suomen Viro-yhdistysten liitto (SVYL), Pasilan kirjasto, Eestin Herkut ja ViroRock ry.

Alkuun


Viro Helsingin kirja- ja musiikkimessuilla

Helsingin Musiikkimessut järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa 27. - 30.10.2011.

Viro näkyi monipuolisesti kolmatta kertaa pidettävien messujen ohjelmassa etenkin avajaispäivänä, jolloin päälavalla nähtiin yksinomaan virolaisia artisteja.

To 27.10. Metro Live -lavalla:
klo 13.00 Jaan Pehk alias Orelipoiss
klo 14.00 Ewert and The Two Dragons
klo 15.00 Iiris
klo 16.00 Mari Kalkun with the band
klo 17.00 Pastacas
Levyjä Metro Live -lavalla soittaa DJ KAYOT!

To 27.10. Radio Aalto -lavalla (halli 6):
klo 14.30
VIRON KULTTUURIMINISTERI REIN LANG HAASTATTELUSSA
Haastattelijana Ilkka Mattila (Helsingin Sanomat)
klo 15.30
VIRON MUSIIKKIMAAILMA SUOMALAISTEN SILMIEN LÄPI - BÄNDID, FESTIVAALIT, PAIKAT JA PALJON MUUTA!
Joose Berglund - Stupido Records
Sami Häikiö - Music Export Finland
Janne Flinkkilä - musiikkitoimittaja
Mika Keränen - kirjailija
Haastattelijana Marjo Näkki (Suomen suurlähetystö Tallinnassa)
Klo 16.00
ESTONIAN FESTIVAL SEASON - JUST 2 HOURS AWAY ON A BOAT - WORTH A VISIT?*
Kristo Rajasaare - Rabarock festival (www.rabarock.ee)
Aivar Tõnso - head of European Capital of Culture Tallinn 2011 music programme (www.tallinn2011.ee)
Anne Erm - Jazzkaar festival (www.jazzkaar.ee)
Helen Sildna - Tallinn Music Week festival (www.tallinnmusicweek.ee)
Moderator: Marjo Näkki
*panel in English
Estonian Music & Design Cafè (6 C 101)

Interaktiivinen, virolainen huonekalu- ja design-näyttely tarjoaa oivan mahdollisuuden istahtaa hetkeksi ja nauttia virolaisen musiikin helmiä. Jokainen musiikkikahvilan vierailija voi valita mieluisan kappaleen "musiikkimenusta" ja kuunnella sitä kuullokkeilla. Estonian Design and Music Cafè odottaa vieraita Viron musiikkiosastolla.

Virolaista musiikkia näkyy ja kuuluu myös kaupungilla erilaisen iltaohjelman muodossa. Suomen ja Viron Jazzliittojen välinen musiikkivaihtoprojekti Heimojazz tuo Helsinkiin virolaista jazzia. Jo Musiikkimessuja edeltävänä päivänä, keskiviikkona 26.10. helsinkiläisen Rytmihäiriöklubin lavalle nousee Tanel Ruben Quintet. Musiikkimessujen bändejä voi nähdä perjantaina klubissa Siltanen.

RYTMIHÄIRIÖKLUBISSA TANEL RUBEN QUINTET 26.10.
Juttutupa, Säästöpankinranta 6

TALLIN IN HELSINKI 28.10. klo 20
Klubi Siltanen, Hämeentie 13 B (www.siltanen.org)

LIVE: Ewert & the Two Dragons (klo 22.00)
LIVE: Iiris (klo 21.00)

Teemamaan ohjelman järjestivät ja toteuttivat yhteistyössä: Viro-instituutti Suomessa, Viron suurlähetystö, Tallinn Music Week, Kulttuuripääkaupunki Tallinn 2011, Enterprise Estonia, Suomen Viro-yhdistysten liitto ja Helsingin musiikkimessut.

Tukijat: Viron kulttuuriministeriö, Viron kulttuurirahasto ja Tallink Silja Oy.

Alkuun


Villi viron kieli

Viro on Helsingin tämänvuotisten kirjamessujen teemamaa. Messujen hyvin monipuoliseen ohjelmaan mahtuu myös Villi viron kieli -aiheesta keskustelevat virolaisen kirjallisuuden kääntäjä Petteri Aarnos, semiootikko ja esseisti Valdur Mikita sekä muusikko ja säveltäjä Jaak Johanson. To 27.10 klo 15-15.30 Musta Kuutio / Viron messuosasto

Kieltä voisi ajatella maailmantilana, jonka keskipiste on sopimuksenvarainen. Tässä keskipisteessä sijaitsee kaunis viron kieli. Hieman etäämpänä keskipisteestä on melko vallaton viron kieli. Keskipisteestä vieläkin kauempana on pelkästään villi viron kieli. Vieläkin kauemmas hivuttautuessa herää keskeinen kysymys - onko tämä oikeastaan kieli? Tällä tavoin ajateltaessa viron kielessä majailee oikean kielen lisäksi vielä liuta sen puolivillejä sukulaisia. Kieliavaruudessa ajelehtii lukematon joukko näennäisiä kirjoitusjärjestelmiä, epätavallisia välimerkkejä, kummallisia käsityksiä vuorovaikutuksen olemuksesta aina sadunomaiseen haikailuun lintujen kielen osaamisesta. Olisipa se kuin viron kieli, vaan kuulostaa entten-tentteniltä. Ihmiselle on ominaista paradoksaalinen tarve olla yhtaikaa kielen keskiössä ja samaan aikaan sen äärirajoilla. Mielenkiintoinen kysymys onkin, mihin me tätä tarvitsemme?

Alkuun


Eepiline Eesti Orkester ja virolainen blues

Ravintola Lämpö, Suvilahti 27.10. klo 21.00 Kun yhdistetään kaksi pienimuotoista, mutta vankan juurevaa asiaa - virolainen runous ja virolainen jazz - tuloksena saattaa syntyä omalaatuisen sähköinen ja sähäkkä kokoonpano. Muusikko Siim Aimla, armoitettu saksofonisti, on opettanut jazzia Suomenlahden kummallakin rannalla, säveltänyt musiikkia teattereille ja kuoroille, sovittanut orkestereille ja johtanut vuosi kaudet omaa bändiään. Kymmenen viime vuoden aikana hän on aika ajoin kokeillut esiintymistä yhdessä runoilijoiden kanssa.

Näiden kokeilujen tuloksena syntyi Eepiline Eesti Orkester ? eeppinen viittaa tässä tapauksessa runsaaseen osallistujajoukkoon. Toisin sanoen: Aimlan bändin mukana lavalle astuu joukko runoilijoita ja musiikki on sävelletty nimenomaisesti heidän tekstejään varten.

Helsingin konsertista on odotettavissa aivan erityislaatuinen, sillä keväällä ilmestyneellä Eesti keel nagu nuga -levyllä esiintyvien runoilijoiden lisäksi mukana on monia virolaisen nykykirjallisuuden kärkinimiä kuten Tuuli Taul, Asko Künnap, Jaan Pehk, Karl Martin Sinijärv, Jürgen Rooste, Wimberg, Eeva Park, Kristiina Ehin, Mika Keränen, Mehis Heinsaar ja Valdur Mikita, unohtamatta tietenkään suomalaisia yllätysvieraita.

Tässä konsertissa runoilija ja runo ovat itse asiassa yksi orkesterin instrumenteista. Illan toista puoliskoa taas hallitsevat virolaisen musiikin elävät klassikot, trubaduurit ja kitarasankarit Jaak Tuksam, Riho Sibul (tunnettu Ultima Thulesta) ja Jaanus Nõgisto (tunnettu Rujasta), joista jokainen on tehnyt useamman levyllisen verran virolaisten kansalliseen muistiin iskostuneita lauluja.

Alkuun


Virolaisen taivas ja helvetti - kahden kerroksen juhlat Eesti Maja - Viro-keskuksessa 29.10.

Helsingin kirjamessujen virolaiset kirjallisuusjuhlat huipentuvat lauantai-illan suureen yhteisesiintymiseen Viro-keskuksessa, jossa esiintyvät likimain kaikki messuille osallistuvat virolaisrunoilijat. Illan teemoja ovat virolaisuuden ja suomalais-ugrilaisuuden apeat näköalat, mutta yhtä lailla myös ilon hetket ja toivonpuuskat täällä kaukaisessa Hyperboreassa.

Kellarin hämärässä, kynttilänvalossa lukevat runojaan mm. Igor Kotjuh, Ene Mihkelso, Tõnu Õnnepalu, Olavi Ruitlane, Jaan Pehk (kuvassa), Doris Kareva, Anzori Barkalaja, Valeri Alikov, Asko Künnap ja Karl Martin Sinijärv. Runouden jälkeen yläkerran salissa musisoivat Jaak Tuksam, Riho Sibul ja Jaanus Nõgisto.

Alkuun


Helsingin kirjamessut 27. - 30.10.

Tämän syksyn Helsingin kirjamessujen teemamaa on Viro ja luvassa on paljon virolaista ohjelmaa! SVYL ja Verkkopuoti ovat mukana kirjamessuilla!

Löydät SVYL:n oman messuosaston 7t52 Katri Vala -lavan tuntumasta. Estofiilistä esitellään messujen Kirjakahvilassa to 27.10. klo 12, Viron messuboksissa su 30.10. klo 12.

Lue lisää Viron messuohjelmasta seuraavasta viro.nyt -lehdestä! Virallinen messuohjelma julkistetaan syyskuussa Helsingin kirjamessujen sivuilla.
helsinkibänner

Alkuun

Elokuvailta Helsingissä 10.11.: Tanssit Linnunradalle. Tunnelmia Lennart Meren filmivaelluksilta.

HeTaS järjesti yhdessä SVYL:n kanssa elokuvaillan, jossa katsottiin Lennart Meren elokuvaa.

Alkuun


Elokuvailta Jyväskylässä 10.11.: Tanssit Linnunradalle. Tunnelmia Lennart Meren filmivaelluksilta.

Keski-Suomen Viro-seura järjesti yhdessä SVYL:n kanssa elokuvaillan, jossa katsottiin Lennart Meren elokuvaa.

Alkuun


1991 - Naapuriksi vapaa Viro:

Kulle Raigin kirjakiertue marraskuussa

SVYL järjestää yhteistyössä jäsenseurojensa kanssa Viron uudelleenitsenäistymisen kunniaksi kirjakiertueen, jonka aikana esitellään Kulle Raigin kirjaa Pitkä matka lähelle. Aikataulu ja paikkakunnat:
- to 6.10. klo 18 Tampere, Kansainvälinen toimintakeskus.
- to 3.11. klo 15 Joensuu, keskusta-alueella. Paikka ilmoitetaan myöhemmin SVYL:n kotisivuilla.
- su 6.11. klo 15 Kerava, Hyvinvointikeskus. Viro- ja Unkari -aiheinen kulttuuritilaisuus Keravalla.
- ma 7.11. klo 19.15 Toijala, Toijalan kirjasto.
- ti 8.11. klo 18 Valkeakoski, Ystävyyden talo.
- la 12.11. klo 14 Lapua, Kulttuurikeskus Vanha Paukku. Juhlaseminaari SVYL:n liittokokouksen yhteydessä. Entisen lähetystöneuvos Kulle Raigin lisäksi esiintyjinä kääntäjä, entinen lähetystösihteeri Piret Saluri ja nykyinen Viron Latvian-suurlähettiläs, tuolloinen kaupallinen neuvos Mati Vaarmann.
- ke 23.11. klo 18 Kokkola, Kokkolan kaupunginkirjasto.
- to 24.11. klo 18 Kajaani, Kajaanin pääkirjasto.
- la 26.11. klo 14 Kemi, Kemin seurakuntakeskus, Meri-Lapin Suomi-Viro -seuran joululounaan yhteydessä. Ilmoittautumiset joululounaalle maire.pelttari@pp.inet.fi.

Alkuun


Virolaista kirjansidontataidetta Helsingissä
26.10. - 19.11.

SVYL:n kesällä Turun kaupunginkirjastossa esittelemä näyttely saapuu myös Helsinkiin.

Suomessakin saatiin ihailla taidokasta virolaista kirjansidontataidetta, kun Viron kirjansitojien yhdistys toi jäsentensä vuosina 1997 - 2010 kokoaman näyttelyn Suomeen.

Viron kirjansitojien yhdistys perustettiin vuonna 1996 ja siihen kuuluu nykyään 17 jäsentä. Yhdistyksen päätavoitteena on suojella ja esitellä virolaista kirjansidontataitoa, järjestää näyttelyitä ja kursseja sekä tutkia ja tehdä alaa tunnetuksi.
Virolainen kirjansidonta -näyttely oli esillä Turun kaupunginkirjaston tieto-osastolla heinä- ja elokuussa 2011.

Virolainen kirjansidonta -näyttelyn tarkoituksena oli luoda katsaus kirjansidontatyyleihin ja kirjoihin, jotka sidontataiteilijat ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana tehneet. Esillä oli klassista ja kokeellista suuntausta edustavia kirjansidontatöitä.
Taiteilijat ilmaisivat itseään jännittävin sidontatavoin, materiaalein, asetelmin sekä monipuolisin koristelutekniikoin.

Näyttelyyn kuuluu 28 sidontatyötä, jotka ovat 16 taiteilijan tekemiä: Veronika Alu, Rene Haljasmäe, Tiia Eikholm, Marje Kask, Sirje Kriisa, Lennart-Jaak Mänd, Ella Summatavet, Naima Suude, Zanna Zuravel, Tulvi-Hanneli Turo, Irmeli Jaanson ja Tiiu Vijar.

Näyttelyn on suunnitellut ja toteuttanut Rene Haljasmäe, joka on virolaisen 1700-luvun kirjansidontataidon asiantuntija.

Näyttelyn järjestävät Suomen Viro-yhdistysten liitto (SVYL), Viron kirjansitojien yhdistys ja Malmitalo. Näyttelyä tukee Eesti Kultuurkapital.

Näyttely oli esillä Malmitalon Parvella. Näyttely kiinnosti myös suomalaista kirjansitojakuntaa. Avajaisissa oli paikalla Viron suurlähettiläs Mart Tarmak.
(Ala-Malmin tori 1, Helsinki)
26.10. - 19.11.2011

Peeter Langovitsin valokuvanäyttely
Lasketut päivät - Loetud päevad
Viialan kirjasto Vilkussa 8. - 24.11.

Näyttely oli avoinna Viialan kirjaston aukioloaikoina eli ma-ke klo 12-19, to-pe klo 10-16 ja la klo 10-14. Järjestivät: Suomen Viro-yhdistysten liitto, Toijalan seudun Suomi-Viro-seura, Viialan kirjasto, Viro-instituutti Suomessa

Alkuun

SVYL:n liittokokous 12.11.2011 Lapualla

Aika: lauantai 12.11.2010 klo 12.00

Paikka: Kulttuurikeskus Vanha Paukku, Kustaa Tiitun tie 1, Lapua

klo 14.00 Liittokokousseminaari SVYLn ja Viron uudelleenitsenäistymisen 20-vuotisjuhlan kunniaksi: Elokuu 1991 - naapuriksi vapaa Viro

Viro on juhlinut tänä vuonna uuden itsenäisyytensä 20-vuotista taivalta. Suomella oli kaksi vuosikymmentä sitten harvinainen mahdollisuus seurata aitiopaikalta veljeskansan kamppailua vapautensa puolesta. Mitä tapahtui sen jälkeen, kun naapuriksi oli saatu uusi Viro? Miten onnistui Viron paluu Kaivopuistoon, miten päästiin viisumivapauteen, miten Suomi avusti eteläistä naapuria?

Pienimuotoisessa seminaarissa muistelevat menneitä Mati Vaarmann, alkuaikojen kaupallinen neuvos, entinen Viron Suomen suurlähettiläs ja nykyinen Viron suurlähettiläs Latviassa; entinen lähetystösihteeri Piret Saluri, joka 20 vuotta sitten oli käynnistämässä lähetystön toimintaa ja entinen lähetystöneuvos Kulle Raig, joka uudessa kirjassaan piirtää maittemme välisestä kanssakäymisestä pidemmänkin kaaren kuin viimeiset 20 vuotta.

Virorokkia, estofiilistelyä ja tarttolainen koulunpenkki Viikin kirjastossa 16.11.

Virolaista rock-, pop-, punk- ja etnomusiikkia syväluotaava musapaneeli kertoi sanoin, kuvin ja sävelin, mitä Virossa kannattaa kuunnella ja miksi.

Panelisteina virolaisen Kosmikud-yhtyeen basisti, tapahtumajärjestäjä Raivo "Kõmmari" Rätte, toimittaja-kirjailijat, Viro-fanit Terhi Pääskylä-Malmström ja Heikki Kähkönen sekä eestimusan ystäviä Suomessa yhdistävän ViroRock ry:n edustajia.

Musiikkikärpäsen pistämille tarjoaa ensiapua myös ViroRockin toiminnan esittely sekä yhdistyksen viimekesäisen Rabarock-festarimatkan parhaat otokset yhteen kokoava valokuvakimara.

Illan koulunpenkkiosuudessa Tarton yliopiston Suomen-edustaja Sanna Immanen kertoo Tarton yliopiston viron- ja englanninkielisistä opinto-ohjelmista ja niihin hakeutumisesta.

Lisäksi esittelyssä on pieni, mutta sitäkin edustavampi joukko Viro-aiheista luettavaa. Sanna Immanen ja Terhi Pääskylä-Malmström tarinoivat toimittamastaan monipuolisesta lukupaketista nimeltä Estofiilis! Kirja Virosta ja sen ystävistä. Nimekkäiden kirjoittajien kiinnostavista artikkeleista koottu teos johdattaa lukijansa vaikka minne, mm. virolaisen muodin, musiikin ja ruoan lähteille, Suomen Viro-aiheisiin matkailukohteisiin sekä Tallinnan kulturelleihin design-vessoihin.

Mukana menossa on myös Terhin suosittuihin blogikirjoituksiin perustuva Viron viemää - Viroilun laajempi oppimäärä, joka virolaisen arjen kummallisuuksia peilaillen ehti hiljattain jo toiseen painokseensa, sekä olutmies Heikki Kähkösen ja ystäviensä kokoama Tallinnan tuopinkallistelupaikkoja esittelevä Baarimiehen Tallinna.

Viikin Viro-illan järjestävät yhteistyössä Suomen Viro-yhdistysten liitto ry, Svalbo Communications Oy, Viikin kirjasto, Media Cerevisia Oy, Tarton yliopiston Suomen-edustusto ja ViroRock ry.

Alkuun

Estofiilis! ja Virolainen ruoka -luento
Kotkassa 17.11.

Estofiiliksen toimittajat Sanna Immanen ja Terhi Pääskylä-Malmström kertovat kirjasta ja sen monipuolisesta sisällöstä. Mukana myös Viron viemää.

Kirjastossa avattiin samana iltana Virolainen leipä on talon isäntä -näyttely, joka oli avoinna 19.12.2011 saakka.

Yhteistyössä Svalbo Communications Oy, Kotkan Tallinna-seura ry ja Suomen Viro-yhdistysten liitto (SVYL).

Alkuun

Virolaisia kirjauutuuksia -näyttely Kotkassa
17.11. - 19.12.

marras-joulukuussa Kotkan pääkirjastossa saatiin ihailla näyttelyä virolaisista kirjauutuuksista. Näyttelyssä oli esitteillä vuonna 2011 ilmestyneitä virolaisia suomennettuja kirjauutuuksia ja suomenkielisiä Viroa käsitteleviä kirjoja.

Alkuun

Leipä on talon isäntä -näyttely Kotkassa
17.11. - 19.12.

marras-joulukuussa Kotkan pääkirjastossa saatiin ihailla virolaisesta leivästä Leipä on talon isäntä -näyttelyä. Näyttelyn avasi SVYL:n hallituksen jäsen Sanna Immanen yhdessä Terhi Pääskylä-Malmströmin kanssa.

Alkuun

Martin markkinat 19. - 20.11.2011

SVYL:n, Verkkopuodin ja monet SVYL:n jäsenseurat löydät tänäkin vuonna Martin markkinoilta Helsingin Kaapelitehtaalta, Suomen suurimmasta Viro-tapahtumasta! Tämän vuoden teemana on Saarenmaa ja Hiidenmaa.

SVYL:n esiintymiset ja luennot Martin markkinoilla:

LA 19.11. KLO 12.10 ESTOFIILISTELYÄ JA VIRON-MATKAILUA Estofiiliksen toimittajat Sanna Immanen ja Terhi Pääskylä-Malmström juttelevat maanmainiosta lukupaketistaan sekä antavat matkavinkkejä Viroon aikoville. Paikka: Matkailulava.

LA 19.11. KLO 15.00 VILLASTA VANTTUIKSI - AJATUKSIA VIROLAISESTA KÄSITYÖSTÄ Sanna Immanen ja Terhi Pääskylä-Malmström virolaisen käsityön pauloissa. Monipuolinen infopaketti virolaisen muodin ja ennen kaikkea käsityön nykytilasta, käsittelyssä mm. etnotrendin maihinnousu, vihreä muoti, maatiaislampaat ja virottarien lyömätön tyyli. Luvassa myös vinkkejä käsityöshoppailuun Tallinnassa sekä katsaus käsityöaiheisiin kirjoihin ja lehtiin. Paikka: Kaapelitehtaan kokoustilat, Watti-sali. Tapaaminen D-portaikon edessä Kaapelitehtaan sisäpihalla klo 14.50.

SU 20.11. KLO 11.10 ESTOFIILISTELYÄ JA VIRON-MATKAILUA Estofiiliksen toimittajat Sanna Immanen ja Terhi Pääskylä-Malmström juttelevat maanmainiosta lukupaketistaan sekä antavat matkavinkkejä Viroon aikoville. Paikka: Matkailulava. Lisätietoja esiintyjistä ja näytteilleasettajista Martin markkinoiden kotisivuilta.

Alkuun

Lasten vironkielinen satulauantai Eesti Majassa eli Muinasjutulaupäev 26. novembril

Museotunti eli Muuseumitund "Sõpra märgates"

Miia-Milla-Manda on väike tüdruk. Nii nagu kõik lapsed, on ka Miia-Milla-Manda üsna uudishimulik. Talle meeldib imestada, küsida, vaadata, katsuda, kuulata, õppida ? ühesõnaga uurida kõike põnevat, mis tema tee peale ette jääb. Aga üle kõige meeldib Miia-Milla-Mandale muidugi mängida. Mängida on tore isegi üksinda, aga eriti vahva on mängida koos sõpradega.

Kes on sõber? Kuidas olla hea sõber? Kas sõbraga koos saab mõni asi paremini korda kui üksinda? Kuidas sõpra hoida? Kuidas sõpra märgata? Nende küsimuste üle mõtleme koos lastega. Abiks on meile vahvad lood, lõbusad mängud, põnevad ülesanded ja üks tore laul. Külla tulevad meile Miia-Milla-Manda muuseumist Maarja Kõuts ja Sireli Uusmaa.

Muuseum Miia-Milla-Manda on 2009. aastal avatud Tallinna Linnamuuseumi filiaal. Muuseum asub majas, mis ehitati aastatel 1936-1937 Kadrioru Lastepargi peahooneks. Eeskätt 3?11 -aastaste lastega peredele mõeldud värvikasse teemamuuseumisse on loodud omanäoline keskkond, kus lastel on võimalik õppida läbi mängu. Praegune ekspositsioon on üles ehitatud teemal "Sõber". Muuseumi kodulehekülg: http://linnamuuseum.ee/miiamillamanda/fi/

Korraldajad: Eestikeelse Hariduse Selts, Eesti Instituut Soomes, Soome Eesti-seltside liit (SVYL), Tuglase Selts

Alkuun

Virolainen keittiö, Estofiilis! ja Viron viemää
Lohjalla 30.11.

Terhi Pääskylä-Malmström luennoi Lohjalla Palvelutalo Linnaistenhovissa aiheesta "Virolainen keittiö tänään".

Lisäksi esittelyssä ja pukinkonttiin hankittavissa joulun makeimmat kirjalahjat.

Alkuun

Virolaisia musiikintunteja
Espoossa Leppävaaran lukiossa 15.12.

SVYL:n toiminnanjohtaja Jenni Kavén esitteli Leppävaaran lukion oppilaille virolaista musiikkia.

Alkuun