Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. (SVYL)

SVYL Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. (SVYL) Suomen Viro-yhdistysten liitto ry. (SVYL)

Suomen Viro-yhdistysten liiton (SVYL) strategia


Suomen Viro-yhdistysten liiton tehtävä

Suomen Viro-yhdistysten liiton tehtävä on kehittää Suomen ja Viron suhteita, asukkaiden kanssakäymistä sekä maiden historian ja yhteiskunnallisen, taloudellisen ja sivistyksellisen elämän tuntemusta. SVYL myös tukee Suomessa asuvien virolaisten oman kulttuurin ja identiteetin säilymistä sekä edistää jäsentensä toimintaa ja keskinäistä yhteistyötä.


Toimintaympäristö

Suomalainen yhteiskunta on murroksessa, kun jäsenyyteen perustuva yhdistystoiminta ei nuorempia enää houkuta, vaan nuoremmat etsivät projekteja joissa toimia. Tähän Suomen Viro-yhdistysten liitto vastaa tarjoamalla yhä enemmän erilaisia mahdollisuuksia osallistua sen jäsenyhdistysten toimintaan ja tulla itse toteuttamaan projekteja. Sekä toiminnan suunnittelussa että viestinnässä huomioidaan jäsenten lisäksi laajempi toimintaan osallistuvien ryhmä sekä potentiaaliset osallistujat.


Visio

Suomen Viro-yhdistysten liitto on valtakunnallinen Viro-asiantuntijuuden verkosto ja toimija, jonka asiantuntijuus on tehty näkyväksi sekä liiton sisällä että sen ulkopuolella. SVYL:n Viro-verkosto on kaikkien käytettävissä ja sitä ylläpitävät liiton jäsenyhdistykset omilla paikkakunnillaan.


Arvot

Avoimuus, yhdenvertaisuus ja yhteistyö.


Strategiset keinot 2017-2022

Suomen Viro-yhdistysten liitto ja Viro 100 -juhlavuosi 2018
Kukin Suomen Viro-yhdistysten liiton jäsenyhdistys on Viro 100 -juhlavuoden 2018 verkostojohtaja omalla paikkakunnallaan. Viro-yhdistys kutsuu juhlavuotta toteuttamaan laajan verkoston paikkakuntiensa Virosta kiinnostuneita toimijoita ja eri tapahtumien kautta sopivia yhteistyökumppaneita. Viro-yhdistys vastaa tiedottamisesta verkostossa, liiton toimistolle sekä medialle. Viron juhlavuoden ohjelma on laadukasta, ajankohtaista, laaja-alaista ja ennakkoluulotonta.

Viestintä
Viestintä on Suomen Viro-yhdistysten liitossa keskeinen osa toimintaa. Ulkoista ja sisäistä viestintää lisätään liiton kaikilla tasoilla näkyvyyden ja vaikuttamisen parantamiseksi. viro.nyt-lehden seurojen tapahtumapalstan lisäksi luodaan jokin sähköinen keskustelualusta (esim. Facebook-ryhmä), jossa yhdistysaktiivit voivat puida seura-arjen ajankohtaisia asioita.

Osallistaminen
Suomen Viro-yhdistysten liitto jatkaa menestyksekästä kotouttamistoimintaansa. Meneillään olevasta FEM (Female Estonian Migrants) -projektista kerätään oppia ja hyviä käytäntöjä, joita viedään liiton jäsenyhdistysten paikkakunnille. Suomenvirolaiset osallistetaan toimintaan Suomen ja Viron juhlavuosien 2017-2018 aikana niin, että he jäisivät aktiivisiksi toimijoiksi liiton jäsenyhdistyksiin.


Alkuun