Korona-aika rajoittaa matkustamista Viroon, mutta eipä huolta – kotimaastakin löytyy rutkasti Viro-kohteita! Tämä artikkeli johdattelee lukijan Helsingin virolaiseen kantakaupunkiin.
Teksti: Pekka Linnainen. Julkaistu alunperin viro.nyt -kulttuurilehdessä 4/2020.
Virolaiset ystävät ovat tulossa Helsinkiin ja pyytävät Sinua oppaaksi kävelykierrokselle. Ovat käyneet täällä monet kerrat ja nähneet kaiken. Mitä nyt enää voisi näyttää? Ehdotan, että näytät ennenkin nähdyn, mutta virolaistat näkymät. Tämä mallikierros ei ole kattava esitys, vaan yksi mahdollisuus useista. Kohteet eivät ole mukana niinkään tärkeydestä kuin osumisesta reitille.
Virolainen Senaatintorin ympäristö
Tavanomaiseen tapaan aloitamme kierroksen Helsingin tuomiokirkon tasanteelta. Täältähän avautuu entisen Tallinnan kaupunginarkkitehdin Carl Ludvig Engelin luoma Helsingin empire-keskusta. Kaikki nuo rakennukset, joiden julkisivussa on antiikin pylväitä, ovat hänen kynästään. Ensimmäisenä työnään hänen piti kunnostaa tuo vastapäätä, Senaatintorin laidalla sijaitseva Bockin talo kenraalikuvernöörin virkataloksi.
Tallinnan puolella Engelin töistä tunnetuin on Pitkän jalan yläpuolella, Toompealla kohoava Kaulbarsin palatsi. Se on kuin Helsingin yliopiston päärakennuksen pikkusisko, tosin vanhempi. Kummankin julkisivussa on kuusi joonialaista pylvästä. Yliopiston päärakennuksen sisällä voimme havaita Engelin käyttäneen portaikoissa ja permannoissa virolaista kalkkikiveä. Alkuperää osoittavat niissä näkyvät fossiilit.
Torin kulmassa, sinisen Sederholmin talon takana kohoaa Valkoisen salin katto. Joulukuussa 1926 siellä järjestettiin Suomen ja Viron ensimmäinen nyrkkeilymaaottelu. ”Yleisöä oli salin täydeltä”, kirjoittivat lehdet. Kahdeksan matsin sarja päättyi Suomen voittoon 5–3.
Senaatintori on myös paraatikenttä, niin myös Viron valtionpäämiehen, riigivanem Konstantin Pätsin ensimmäisellä valtiovierailulla Suomeen toukokuussa 1922. Ohjelmaan sisällytettiin sotaväen lippujuhlan paraati, jota presidentti K. J. Ståhlberg ja Päts seurasivat kirkonportaiden alimmalla askelmalla.
Seuraavaksi poikkeamme sisälle tuomiokirkkoon. Jeesuksen ristiltä ottamista kuvaavan alttaritaulun on maalannut Püssissa syntynyt ja Simunaan haudattu Carl Timoleon von Neff. Hän oli keisari Nikolai I:n hovimaalari, ja taulu on myös keisarin valinta.
Engelin töitä kohoaa myös tuomiokirkon muilla sivuilla: ortodoksinen Pyhän Kolminaisuuden kirkko, Kansalliskirjasto ja sen vieressä laaja sotilasoppilaitos, Kantonistikoulu. Viime mainittu muistetaan Helsingin sisätautien sairaalana, josta Suomesta turvapaikkaa hakenut, mutta Neuvostoliitolle luovutettavaksi määrätty kapteeni Herman Treial pakeni lokakuussa 1950. Pako johti laajoihin poliisitoimiin ja vankeustuomioihin paossa auttaneille suomalaisille.
Engelin korkokuvan löydämme Kansalliskirjaston Yliopistonkadun puoleisesta puistomuurista. Mies hänen rinnallaan on J. A. Ehrenström, Helsingin rakennuskomitean johtaja ja kaupungin ruutukaavan isä, joka myös löysi Engelin kaupunginarkkitehdiksi.
Kruununhaan ja Katajanokan kautta Eteläsatamaan
Nyt suuntaamme Valtioneuvoston linnan sivuitse Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) talolle. Virolaiset muistavat sadan kruunun setelin ja sen selkäpuolelle painetut Lydia Koidulan unelmoivat säkeet ”sillanpäistä, jotka yhdistävät isänmaita”. Ne olivat peräisin virolaisten seuran 50-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 1881 julkaisemasta runokokoelmasta. Jatkosodan aikana talon neljännessä kerroksessa toimitettiin virolaisten vapaaehtoisten eli Suomen-poikien Malevlane-lehteä.
Kulman takaa, Mariankatu 8 B:stä, oven oikealta puolen löydämme kilven: ”Lennart Meri työskenteli Viron ulkoministerinä Tuglas-seuran tiloissa tässä talossa 19.–23.8.1991.” Noina päivinä murtui Neuvostoliiton miehitysvalta ja talo oli yksi mediahuomion keskipisteistä. Tuglas-seuran rinnalla talosta kasvoi monipuolinen Viron yhteistyön keskus, joka kymmenen vuotta sitten siirtyi Suvilahteen.
Otamme pitemmän askeleen Katajanokalle ja löydämme Uspenskin katedraalin takaa ravintola Bellevuen, joka on toiminut samassa rakennuksessa sata vuotta. Ravintolan perusti Setomaan Tedren kylässä syntynyt Reko Paulo suomalaisen puolisonsa Huldan kanssa. Liikemiehelle kertyi varallisuutta, arvokkaimpana Kaisaniemenkatu 4:n Paulon talo, jonka nykyään omistaa sijoitusyhtiö Sponda. Paulon perheyritykselle ei ollut kuitenkaan jatkajaa, sillä poika Teppo kaatui jatkosodassa. Varat siirtyivät testamentilla luodulle Paulon säätiölle, joka tukee muun muassa lääketieteellistä tutkimustyötä ja musiikkitaidetta. Säätiö järjestää viiden vuoden välein kansainvälisen Paulon sellokilpailun.
Jatkamme Eteläsatamaan. Edessämme avautuu Presidentinlinna, ”ent. keisarillinen palatsi”, joka oli osoitteena vuonna 1919, kun sen pihasiipi palveli Viron avustamisen päätoimikunnan kansliana. Talon ruokasalissa valmistettiin samaan aikaan siteitä ja muita tarpeita Viron vapaussodan suomalaisille vapaaehtoisille. Viralliset valtiovieraat vastaanotetaan perinteisesti linnan edustalla. Ennen lentokoneiden aikaa he saapuivat laivalla Eteläsatamaan ja tuotiin veneellä Linnanaltaalle, niin myös Konstantin Päts ensivierailullaan toukokuussa 1922.
Presidentinlinna on alkuaan kauppiastalo, joka uudistettiin Engelin suunnitelmien pohjalta. Se valmistui kuitenkin vasta hänen kuolemansa jälkeen kuten tuomiokirkkokin. Eteläsatamassa näkyviä Engelin töitä ovat myös kauempana kohoava tähtitorni ja Helsingin kaupungintalo.
Vanhan kauppahallin edustalla on Vironallas, jonka nimi tulee sitä 1800-luvulla käyttäneistä virolaisista jaaloista. Hallin takana oleva matala kauppiastalo on sekin Engelin suunnittelema. Siitä katsoen vasempaan, Eteläranta 12:n valkoisessa kulmatalossa piti parturinliikettä Hiidenmaan Käinassa syntynyt Willem Tischler. Sukutarinan mukaan hän oli ollut saksalaisten sotavankina ja oppinut siten siilitukan salaisuudet. Tämän osaamisen ansiosta kanta-asiakkaisiin oli kuulunut myös pankinjohtaja J. K. Paasikivi.
Tischler ei ollut suinkaan Helsingin ainoa virolainen parturi. Jos lähtisimme Pitkänsillan tuolle puolen, löytäisimme Hakaniemen kauppahallin tuntumasta Tartosta muuttaneen Jüri Teiterin vuonna 1908 perustaman parturiliikkeen. Sittemmin sitä piti hänen tyttärensä Linda Kotkas, jonka poikia ovat tunnetut urheilumiehet Kalevi ja Kallio Kotkas.
Keskustan Viro-kohteet
Jatkamme Pohjoisesplanadia ja pysähdymme Kalevala Korun edustalle. Tässä liikehuoneistossa palveli aikoinaan tarttolaisen Eduard Schwalben kenkäkauppa Helsingin Jalkineliike. Kuuluisin kanta-asiakas oli Jean Sibelius, jonka kerrotaan ostaneen täältä jokaiseen johtamaansa konserttiin uudet kengät. Schwalben kenkäkauppa ja perheen koti Eirassa olivat tukipisteitä Viron itsenäistymisvuosien vaikuttajille. Eduard Schwalbe palveli myös Viron konsulina, ensimmäisenä Helsingissä ja tasavallan historiassa.
Kulman takana poikkeamme Kluuvikadulle katsomaan Fazerin liiketalon julkisivua. Se saattaa tuoda mieleen Talonomistajien pankin talon Tallinnan Vapaudenaukiolla. Arkkitehti Elmar Lohkin mainitaan käyttäneen esikuvinaan Fazerin taloa ja läheistä Liittopankin taloa, jossa nykyisin toimii World Trade Center.
Eino Leinon patsaan luona palautamme mieleen runoilijan Viron-matkan vuonna 1921 sekä riigivanem Pätsin ja presidentti Ståhlbergin tuolloin saamat armolliset anomukset siirtymisestä Viron kansalaiseksi. Leino kirjoitti myös runoja Viron kunniaksi ja halusi jopa lähteä maan vapaussotaan. Näköetäisyydellä on Zacharias Topeliuksen muistomerkki Taru ja totuus. Muistettakoon, että Topeliuksen Maamme-kirja ei kertonut Suomen koululaisille vain kotimaasta, vaan myös Virosta ja Kalevipoeg-eepoksesta.
Jatkamme Mannerheimintien yli Vanhaan kirkkopuistoon. Konstantin Pätsin vuoden 1922 valtiovierailun ohjelma alkoi vastaanoton jälkeen seppeleenlaskulla Viron vapaussodassa kaatuneiden suomalaisten sankarihaudalle, jossa lepää 31 soturia eri puolilta Suomea. Hauta oli vielä koruton merkkinään kaksi valkoista ristiä. Viron lahjoittama muistomerkki paljastettiin seuraavana keväänä. Taivassalon graniitista valmistettu muistopatsas on kuvanveistäjä Into Saxelinin ja arkkitehti J. S. Sirénin yhteistyötä. Etusivulla on kolme ratsastajaa sotalippujen alla ja vastakkaisella puolella kolme merentakaista retkeä kuvaavaa laivaa. Päällä on Viron vapaudenristi, joka lisättiin teokseen Viron hallituksen toiveesta. Sivupinnoille on hakattu nimitiedot ja muistolauseet kolmella kielellä. Miehitysaikaan muistomerkki oli Viron tasavallan jatkuvuuden tunnus Helsingissä, sen luona Viron ystävät kohtasivat vuosittain maan itsenäisyyspäivänä.
Puisto on saanut nimensä Vanhasta kirkosta, joka sekin on Engelin piirtämä. Kirkko on myös diplomatian historiaa. Pätsin poliittinen vastustaja, Vapaussoturien liiton johtohahmo Artur Sirk siunattiin siellä lokakuussa 1937. Hautajaiset kiristivät hetkeksi suhteitamme. Puiston laidalla kohoaa Suomi-talo, jonka arkkitehti on Armas Lindgren, Estonia- ja Vanemuine-teatterien suunnittelija.
Palaamme Mannerheimintielle. Vastapäätä seisoo Vanha ylioppilastalo, jonka rakentamista rahoitti myös Lydia Koidula. Hän lähetti rakennusrahastoon kymmenen hopearuplaa allekirjoituksella ”Üks Eesti käsi ja süda”. Viron vapaussodan aikana rakennuksessa toimi vapaaehtoisten värväyskeskus. Vasemmalla puolella sijaitsevan Uuden ylioppilastalon tekijäpari on sama kuin Estonia-teatterilla: Wivi Lönn ja Armas Lindgren. Viimeksi mainittu on suunnitellut myös vasemmalla jatkuvan vakuutusyhtiö Kalevan talon.
Vastapäiseen Forum-keskukseen kuuluu raittiusseura Koiton talo, joka on palvellut myös Helsingin Kansanteatterin näyttämönä. Jatkosodan aikana, 26. helmikuuta 1944 pääoven eteen osunut pommi surmasi kolme virolaista Suomen-poikaa. Haavoittuneiden joukossa oli lisäksi neljä virolaista.
Jatkamme pohjoiseen. Oikealla näkyvän Helsingin keskustakirjasto Oodin kattoelementit on valmistanut Timbeco Woodhouse OÜ ja julkisivulasit Windoor AS, kumpikin yritys Virosta. Vasemmalla kohoavan Eduskuntatalon arkkitehti on J. S. Siren, joka oli myös Vironkävijäin muistomerkin toinen suunnittelija.
Töölö ja Alppila
Poikkeamme vasempaan, Aurorankatu 5:een. Löydämme muistokilven, jossa on tahtipuikkoa pitävä käsi ja sitä tyhjentävästi selittävä teksti: ”Virolainen kapellimestari Eri Klas asui tässä talossa vuosina 1993–2016.” Seuraava talokin on yhteistä historiaamme. Siinä toimii Suomalaisuuden liitto, jonka yhteyteen avattiin vuonna 1928 Eesti-toimisto, eräänlainen Eesti Maja – Viro-keskuksen edelläkävijä.
Jatkamme Mannerheimintietä. Entisen Suomen Sokerin pääkonttorin seinästä löydämme muistokilven ja tekstin: ”Täällä Töölön sokeritehtaan pihalla kaatui Viron tasavallan varapääministeri Jüri Vilms”, sen alla on kasvokuva ja sama teksti viroksi. Jüri Vilms oli yksi Viron itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista, jonka väitetään tulleen saksalaisten teloittamaksi ja sen jälkeen haudatuksi yhteishautaan lähelle Pohjois-Haagan asemaa. Professori Seppo Zetterberg on kuvannut tapauksen teoksessa Jüri Vilmsin kuolema.
Tästä on aihetta keventää ja siirtyä urheiluun. Töölön kisahalli palveli Helsingin olympialaisia painiareenana. Kreikkalais-roomalaisen raskaan sarjan kullan voitti ylivoimaisesti Johannes Kotkas, jonka nimen löydämme hallin aulan pylväässä olevasta mitalimiesten taulusta. Kisahallin toisessa päädyssä miteltiin koripallossa, jossa hopean voittaneessa joukkueessa oli mukana kolme virolaista. Taustalla kohoavalla Olympiastadionilla järjestettiin 10 kilometrin kävely, jota lehdet kutsuivat hupinumeroksi ja kertoivat yleisön räjähtäneen naurunremakkaan. Yhtä kaikki, pronssia voitti virolainen Bruno Junk, kuten neljä vuotta myöhemmin Melbournessa. Urheiluhistoriaamme on myös läheinen Töölön pallokenttä, jossa jalkapallojoukkueemme ovat useasti kohdanneet. Vuoden 1920 ensimmäinen maaottelu päättyi Suomen voittoon 6–0.
Lapset haluavat jo Linnanmäelle? Tunnelin kautta pääsemme Tivolitielle, joka nousee kohti huvipuiston pääporttia. Puolivälissä jää vasemmalle puiden peittoon unohtunut näköalatasanne. Se on kuulunut tulipalossa tuhoutuneelle ravintola Alppilalle, joka on antanut nimen koko kaupunginosalle. Täällä J. V. Snellman isännöi vuonna 1871 kuuluisan vastaanoton Jannsenin perheelle. Lydia Koidulan ja päätoimittaja Antti Almberg-Jalavan kerrotaan tällöin hyppineen kallioilla katselemassa Helsinkiä, missäpä muualla kuin Linnanmäellä. Alppilassa viettivät hääjuhlaansa myös Aino ja Oskar Kallas vuonna 1900.
Tässä oli tämä päivä. Ehkä huomenna käymme autolla katsomassa etäisempiä paikkoja, vaikkapa niitä, joissa Friedebert Tuglas, Eduard Vilde ja Konstantin Päts viettivät pakolaisvuosiaan.
