Kansan- ja maailmanmusiikin merkittävin kansainvälinen ammattilaistapahtuma ja showcase-festivaali WOMEX World Music Expo järjestetään tänä vuonna Tampereella. Lokakuussa jo 25. kertaa järjestettävää WOMEXia vietetään Suomessa ensimmäistä kertaa 23.–27.10.
WOMEX muodostuu pääosin kahdesta osasta: päivällä järjestettävistä messuista ja konferenssiohjelmasta sekä illan showcase-esityksistä. Showcasessa esiintyy yli 40 kansanmusiikin huippuartistia- ja yhtyettä ympäri maailman. Suomen ollessa isäntämaa, suomalaista osaamista esitellään laajalti, mm. myös avajaisillan ohjelmassa. Virolaista kansan- ja maailmanmusiikkia osana Northern Connections -ohjelmaosuutta edustaa tänä vuonna kaksi Virossa hyvin tunnettua muusikkoa: Mari Kalkun ja Cätlin Mägi.
Mari Kalkun on varmasti yksi Viron ahkerimmin ulkomailla kiertävistä muusikoista. Ammentaen inspiraationsa Etelä-Viron metsistä, maasta ja vesistöistä, Kalkun esittää kansanmusiikkikappaleensa alueellisella võrun kielellä. Kalkunin pääinstrumenttina ovat 12- ja 26- kieliset kanteleet. Uusin albumi Ilmamõtsan (2017) käsittelee henkilökohtaisia kuten ympäristönkin teemoja, ulottuen myös neuvostoajan Viroon.
Cätlin Mägin musiikissa perinnesoitin munniharppu luo leikkisiä ja moniulotteisia äänimaisemia modernin ääniteknologian kanssa. Toistuvat ja kerrostuvat efektit yhdistyvät munniharpun erityislaatuiseen ääneen ja Mägin lauluun – ja lopulta äänimaisema kerrostuu harmoniseksi elektro-folkiksi. Viljandin kulttuuriakatemialla opintonsa suorittanut Mägi poimii vaikutteensa virolaisesta kansanmusiikista ja kylälauluperinteestä.
Liput WOMEX-keikoille ovat myynnissä Lippupisteellä.
Lähteet: Womex.com, musicfinland.fi, lippu.fi
Kannen kuva: Ruudu Rahumaru