SVYL 30 -aikajana – vuodet 1988-2000

Kuvassa keskellä VYL:n toinen puheenjohtaja vuosina 1993-1998, Kalervo Hovi. Kulle Raigin kuva-arkisto.

Ensimmäiset kymmenen vuotta toimintaa 1988-2000

Vuosien 1988-2000 aikana rakennettiin pohja Suomen Viro-yhdistysten liiton syntymiselle ja 15.2.1991 kirjoitettiin liiton perustuskirja.

Silloinen VYL toimi aktiivisesti virolais-suomalaisen keskustelun keskiössä, järjestämällä vuosittain lukuisia seminaareja, keskusteluita ja kohtaamisia, ollen tiiviissä yhteydessä muun muassa eduskunnan Viro-ystävyysryhmän kanssa. Suomessa vieraili VYL:n toimesta kymmeniä virolaispuhujia politiikoista kirjailijoihin, paikalliseurojen kanssa järjestettiin näyttelyitä ja tapahtumia yhteistyössä ja aktiivisesti vierailtiin Virossa muun muassa Suomen itsenäisyyspäivän juhlallisuuksissa. Olipa VYL:llä tuohon aikaan tovin oma toimistokin Tallinnassa. VYL osallistui lisäksi Viro-julkaisujen tuottamiseen ja hetken aikaa ilmestyi myös oma VYL-uutiset -lehtinen. Ensimmäisten kymmenen vuoden aikana lanseerattiin myös Sillanrakentaja-palkinto ja SVYL:n ansiomerkki ja siihen kuulunut kunniakirja.

Viro-yhdistysten liiton varapuheenjohtaja vuosina 1991-1993 toiminut ja Viro-asioiden aktiivinen edistäjä ja historioitsija Jari P. Havia kommentoi SVYL:n ensimmäisiä vuosia:

“Helmikuussa 1991, VYL:n ensimmäisen vuosikokouksen aikoihin ei oikein tiedetty, miten poliittinen kehitys Virossa etenisi. Toivottiin parasta ja pelättiin pahinta. Aika oli varsin pelottavaakin. Itsenäisyyden palautuminen alkoi muuttaa Viro-seurojen toimintaa. Monet aktivistit passivoituivat, kun vapaustaistelun vuodet olivat takanapäin. Useiden seurojen toiminta suuntautui keräys- ja avustustyöhön. 1990-luvun lopulla Viro-seurojen jäseninä alkoi olla aika erilaista joukkoa kuin vuosikymmenen alussa.”

Liiton johto ja vetäjät vuosina 1988-2000

Puheenjohtajat
Petri Juuti, 1991-1993, tutkija, Tampere
Kalervo Hovi, 1993-1998, professori, Turku
Pekka Lilja, 1999 ->, professori, Jyväskylä

Varapuheenjohtajat
Veikko Aalo, 1991-1994, teknikko, Pori
Jari P. Havia, 1991-1993, pääsihteeri, Vantaa
Harri Päiväsaari, 1994-1995, HUK, Tampere
Liisa Löyttyniemi, 1995-, luokanopettaja, Tampere
Matti Niiranen, 1996-1999, toimittaja, Helsinki
Matti Lukkari, 2000-, eversti, Helsinki

Pääsihteerit
Harri Päiväsaari, 1992-1993
Petri Juuti, 1994-1997
Risto Teinonen, 1997-1998
Vesa Häkkinen, 1998-1999
Kulle Raig, 1999 ->

Kulttuuri- ja projektisihteerit
Risto Teinonen, 1996
Milla Koski, 1999-2000
Sanna Immanen, 2000 ->

SVYL 30 vuotta!
2000
Seminaareja
30.5.2000. Seminaari Valtiona valmis, yhteiskuntana ei. Yhteistyössä eduskunnan Viro-ystävyysryhmän kanssa eduskunnan auditoriossa. 31.8.2000. Seminaari Veri on vettä sakeampaa. Tieteiden talossa yhteistyössä Espoon Suomi-Viro-seuran kanssa. 21.9.2000. Seminaari Kekkonen ja Viro. Yhteistyössä Suomen historiallisen seuran kanssa. Tilaisuudessa nähdään Kekkosen Viron-vierailusta tehty dokumenttielokuva. 12.10.2000. Seminaari Euroopan rauhansopimusten kohtalo viime vuosisadalla. Yhteistyössä Suomen historiallisen seuran kanssa Tieteiden talossa.
Sävellahja-keräys

VYL järjestää Sävellahja-keräyksen yhteistyössä liiton jäsenyhdistysten ja Ylen kanssa. Suomen-poikien hyväksi järjestetyn keräyksen tuotto on Sävellahjan kaikkien aikojen suurin.

Koulutusprojekti Tasa-arvoinen vanhuus

Tehdään yhteistyössä Tallinnan kaupungin sosiaali- ja terveysviraston kanssa.

Suomen kautta Eurooppaan -tietoisku virolaisille EU-jäsenyyden käytännöstä

Hanke toteutetaan yhteistyössä EU:n Helsinki-edustuston ja virolaisen Eesti Päevaleht -sanomalehden kanssa.

11.11.2000 Martin markkinat

VYL:n kabinetissa Tuglas-seuran Martin markkinoilla teemana on ”virolainen kirja”. Kolme nuorta kuvittajaa piirtää halukkaille muotokuvia.

Viron kirjan vuoden merkeissä tutkija Mare Luuk kiertää jäsenseurojen tapahtumissa kertomassa ”värikkäistä faktoista virolaisen kirjan historiassa”.

Suomen itsenäisyyspäivä Tallinnassa

Joulukuussa 2000 järjestetään jälleen Suomen-poikien kanssa yhteinen Suomen itsenäisyyspäivän juhla Tallinnassa. Sillanrakentaja-palkinto luovutetaan tilaisuudessa suomalais-virolaiselle nuorten orkesteri Sinfonietta Odysseukselle.

Tutustu vuosiin 2001-2010 tästä!
Tutustu vuosiin 2011-2020 tästä!

SVYL 30 -juhlavuoden sivulle pääset tästä!