Viron kielen taito on ollut vuosikymmenten ajan yksi integraation päähuolista Virossa. Nyt kauan vireillä ollut hanke siirtyä vironkieliseen opetukseen näyttäisi ottavan uusia, konkreettisia askelia.
Irene Käosaar
Virossa on toimittu integraatiopolitiikan parissa systemaattisesti 1990-luvulta lähtien, jolloin koostettiin ensimmäinen integraatio-ohjelma ja luotiin Integraatiosäätiö (Integratsiooni Sihtasutus) vetämään toimintaa. Laajasti ottaen tavoite on ollut tukea yhdistävän yhteiskunnan luomista, mutta kärki on vuosikymmenten saatossa hiukan muuttunut. 1990-luvulla keskiössä oli viron kielen opetus ja venäjänkielisten asukkaiden kotoutuminen virolaiseen yhteiskuntaan. 2000-luvulla katsoimme yhteiskuntaa jo laajemmin, ja prioriteettina oli kehittää monikielistä ja -kulttuurista yhteiskuntaa. Viime vuonna vahvistetun uuden kehitysohjelman Yhtenäinen Viro 2030 päätavoite on ihmisten ja yhteisöjen välisten kontaktien luominen ja tukeminen. Uskomme, että juuri henkilökohtaiset kontaktit auttavat yhteiskuntaan sopeutumisessa sekä motivoivat opiskelemaan viron kieltä ja ymmärtämään virolaista kulttuuria ja tapoja sekä olemaan aktiivinen osa niitä.
Kun puhumme yhtenäisestä yhteiskunnasta, on tärkeää sopia yhdessä, mitkä ovat ne komponentit, jotka yhtenäisyyden määrittelevät. Ne ovat erilaisia eri valtioissa ja juontavat juurensa valtioiden kulttuurisiin ja historiallisiin taustoihin. Viron integraatioseurannoissa on noussut esille viron kielen osaaminen, kansalaisuus, työllisyys, ymmärrys yhdenvertaisista mahdollisuuksista, media ja informaatiokenttä sekä koulutus.
1990-luvulla Virossa oli suuri venäjänkielinen väestönosa ja sitä kautta rinnakkainen koulutussysteemi sekä muita yhteiskunnallisia tekijöitä. Näitä asioita tuli aktiivisesti ratkoa, jotta varmistettiin demokraattinen yhteiskuntajärjestys, jossa ovat vallalla eurooppalaiset arvot.
2020-luvulla Virossa asuu 1,3 miljoonaa ihmistä, joista 30 prosenttia puhuu viroa toisena kielenä. Lähes 70 prosenttia asukkaista on virolaisia, 25 prosenttia venäläisiä ja loput jakautuvat eri kansallisuuksiin, joista eniten on ukrainalaisia, valkovenäläisiä, latvialaisia ja suomalaisia, joita on väestöstä vain alle prosentti.
Huoli viron kielen taidosta
Viron kielen taito on ollut vuosikymmenten ajan yksi integraation päähuolista. Muun kuin vironkielinen väestö elää pääosin eriytyneenä ja keskittyen Itä-Virumaalle (jossa esimerkiksi Narvassa on vironkielisiä vain kolme prosenttia), Tallinnan Lasnamäen kaupunginosaan tai joihinkin Tallinnan lähellä oleviin kaupunkeihin kuten esimerkiksi Maarduun tai Paldiskiin. Koska noilla alueilla on mahdollista elää arkeaan niin, ettei tarvitse käyttää viroa, on motivaatio opiskella kieltä melko heikko. Kuitenkin tänä päivänä vain noin 10 prosenttia Viron muun kielisestä väestöstä arvioi itse, ettei osaa viroa lainkaan. Viime vuosikymmeniin verrattuna tilanne on hyvä.
Lähes 85 prosentilla Viron väestöstä on Viron kansalaisuus, lähes 7 prosentilla Venäjän kansalaisuus ja 5 prosenttia on kansalaisuudettomia. Kansalaisuudettomien ihmisten määrä vähenee vuosi vuodelta johtuen lähinnä kuolleisuudesta. Kansalaisuuspolitiikka on siis rakennettu niin, että kansalaisuudettomien määrä ei nuorten joukossa nouse. Kansalaisuudettomat ihmiset eivät yleensä ota Viron kansalaisuutta käytännön syistä, sillä he voivat matkustaa vapaasti niin Schengen-alueella kuin Venäjällä. Ainoa asia, mikä erottaa heidät Viron kansalaisista, on oikeus osallistua parlamenttivaaleihin, mutta koska heidän poliittinen aktiivisuutensa on muutenkin melko alhainen, eivät he siinä merkittävästi häviä.
Venäjänkielisellä väestöllä on usein heikompi viron kielen taito, heikommat tiedot virolaisesta yhteiskunnasta ja sen kulttuurista ja tavoista, samoin heiltä puuttuvat tiedot ja yhteydet Viron työmarkkinoihin. Näistä syistä työttömyys on korkeampi venäjänkielisten keskuudessa ja heidän palkkatasonsa on lähes 15 prosenttia matalampi verrattuna vironkielisten palkkoihin. Samoin virolaiset ovat huomattavasti useammin johtavilla ja erityistä osaamista vaativilla työpaikoilla. Venäjänkieliset ihmiset työskentelevät useammin työssä, joka ei vaadi erityistä koulutusta tai koulutustasoaan huomattavasti matalammissa ammateissa. Yksi ilmiö on myös, että venäjänkielisellä ihmisellä on sekä työpaikkaa vastaava koulutustaso että kielitaito, mutta itsetunto on niin alhainen, että hän ei hae osaamistaan vastaavia työpaikkoja. Juuri ymmärrys yhdenvertaisista mahdollisuuksista on yksi huolestuttava seikka, joka erottaa Virossa virolaiset ja muuta kuin viroa äidinkielenään puhuvat ihmiset. Venäjää ensimmäisenä kielenä puhuvat ihmiset kokevat useammin diskriminointia työmarkkinoilla, yhteiskunnassa tai koulutuksessa. Yleensä koetaan, että diskriminointia on riittämättömän viron kielen osaamisen tai kansallisuuden takia.
Eräs merkittävä asenteellinen jakaja Viron yhtenäisessä yhteiskunnassa on media- ja informaatiokenttä. Historian saatossa tilanne on muodostunut sellaiseksi, että venäjänkielinen väestö katsoo usein Venäjän kanavia, ja vaikka ne kiellettiin Ukrainan sodan alettua, pystyy niitä raja-alueilla katsomaan. Korona-aikana Viron venäjänkieliset kanavat kasvattivat suosiotaan ja ensimmäistä kertaa Viron historiassa ne olivat suositumpia kuin venäläiset kanavat. Tärkein syy tähän oli jokapäiväisen ja käytännöllisen tiedon tarve. Nuorilla taas on trendi liikkua samalle informaatiokentälle vironkielisten nuorten kanssa. Valitettavasti Ukrainan sodan alettua on nähtävissä, että lähes 25 prosenttia Viron venäjänkielisestä väestöstä pitää Venäjän hyökkäystä oikeutettuna ja lähes 30 prosenttia ei kerro mielipidettään. Tämä kertonee siitä, että Venäjän median vaikutus on suuri.
Kauan ja hartaasti odotettu vironkielinen opetus
Kuinka railot virolaisessa yhteiskunnassa ovat syntyneet ja miksi niitä ei saada katoamaan?
Yksi pääsyistä Viron jakautuneeseen yhteiskuntaan on erillisten koulutussysteemien säilyminen. Viro peri Neuvostoliiton ajasta täysin erillisen koulutussysteemin, jossa venäläiset lapset opiskelivat sekä eri kielellä että täysin eri opetussuunnitelman mukaan. 1990-luvulla opetussuunnitelmia alettiin yhtenäistää ja ensimmäinen yhteinen opetussuunnitelma koostettiin vuonna 1996. Opintojen sisältö muuttui kyllä yhtenäiseksi, mutta eri koulut ja opetuskieli säilyivät kuitenkin.
Viron hallitus päätti jo 1990-luvun lopulla, että siirrytään vironkieliseen opetukseen. Todellisuudessa tuohon päästiin vuonna 2007, kun hallitus muutti peruskoulu- ja lukiolakia, mistä alkoi vironkieliseen aineopetukseen siirtymisen ylimenokausi lukioissa. Vuodesta 2011 lähtien 10. luokalle menijöiden pitää opiskella vähintään 60:tä prosenttia aineista viron kielellä. Lakimuutos toi todellisia muutoksia moniin kouluihin, mutta valitettavasti muutoksen vaikutus ei kuitenkaan ollut niin suuri kuin odotettiin. Vaikutus oli heikko lähinnä siksi, että venäjänkieliset peruskoulut säilyivät ja niistä valmistuneiden viron kielen taso ja valmiudet opiskella vironkielisessä lukiossa ovat olleet hyvin erilaisia.
Vironkieliseen aineopetukseen siirtymistä peruskouluissa on odotettu vuosikymmeniä. On keskusteltu erilaisista malleista ja viron kielen määrästä. Vuonna 2000 käynnistettiin viron kielikylpyohjelma, johon on liittynyt jo yli sata oppilaitosta. Kielikylpyohjelmassa ja vironkielisissä kouluissa opiskelee yhteensä lähes 25 prosenttia venäläisten perheiden lapsista. Tällainen koulutussysteemi on johtanut siihen, että lähes kolmasosa venäjänkielisistä peruskouluista valmistuneista ei osaa viroa opetussuunnitelman edellyttämällä B1-tasolla. Kolmasosa saavuttaa peruskoulussa B1-tason, joka tosiasiassa ei riitä kivuttomiin vironkielisiin jatko-opintoihin. Vain kolmasosa saavuttaa peruskoulun loppuun mennessä hyvän viron kielen tason.
Vironkieliseen opetukseen siirtymiseksi on kehitelty erilaisia malleja, joista parhaimpana on pidetty sellaista, jossa virolaiset ja venäläiset lapset opiskelevat samassa koulussa. Se luo integraation seuraavan tason, jolla lapset kohtaavat jo varhaislapsuudessa, heillä syntyy kontakteja, aktiivinen käytännön kielenkäyttö ja itsetunto, joka luo mahdollisuuden osallistua aktiivisesti virolaiseen yhteiskuntaelämään. Valitettavasti tätä ei voida väestön segregaation takia taata kaikilla Viron alueilla, ja siksi Viron hallitus päätti lokakuussa 2022, että syksyllä 2024 alkaa venäjänkielisissä kouluissa siirtymäkausi vironkieliseen opetukseen. Siirtymä alkaa 1. ja 4. luokilta, ja vuoteen 2030 mennessä pitäisi kaikkien Viron koulujen opetuksen olla vironkielistä.
On äärimmäisen tärkeää, että tuo askel koulutuksessa otetaan. Se luo toivoa siitä, ettei meidän tarvitse Virossa enää tulevaisuudessa puhua viron kielen osaamisesta, kansalaisuudettomuudesta, jakautuneista työmarkkinoista tai yhdenvertaisten mahdollisuuksien ymmärtämisestä. Meidän ei toivottavasti tarvitse kantaa huolta siitä, että suuri osa Viron väestöstä elää toisella media- ja informaatiokentällä eikä ymmärrä, missä valtiossa he elävät ja mitkä ovat ne arvot, jotka Virossa vallitsevat. Haasteina ovat varmasti pätevien vironkielisten opettajien olemassaolo ja koulujen johtamisen yleinen taso. Mutta jos Viron valtio lopulta saavuttaa yhteisen poliittisen tahtotilan, niin on toivoa, ja vuonna 2030 meille ovat aivan muut aiheet tärkeitä.
Kirjoittaja on kotoutumisen asiantuntija ja Narvan vironkielisen lukion (Narva Eesti riigigümnaasium) rehtori.
