Yhdistyselämä on murroksessa, kun nuorempia ikäluokkia ei jäsenyyteen perustuva yhdistystoiminta houkuttele. Kuinka yhdistykset voivat muuttuvan maailman haasteisiin vastata vai onko ylipäätään mitään tehtävissä?
Nina Patanen
”Hei älä koskaan ikinä muutu, pysy aina tuollaisena kuin nyt oot…” sanotaan laulussa. Sanat vihjaavat siihen, että pysyvä rakkaus voi säilyä vain, jos ystävä ei muutu.
Monille oma yhdistys edustaa sitä vuosien, jopa vuosikymmenten takaista parasta ystävää. Sen ystävän kanssa on kasvettu ja eletty, mukaan on mahtunut monta parhaan ystävän muutakin ystävää. Ystävä on tuttu ja turvalliseksi havaittu. Eikö se riitä?
Ei riitä. Jokainen yhdistys on perustettu ajatuksella, että sen toiminta kantaa ja jatkuu pitkään. Moni yhdistys painiskelee tällä hetkellä toiminnan hiljaisen hiipumisen kanssa. Mistä löytää uusia aktiiveja mukaan niin toimintaan kuin hallitukseenkin jatkuvuuden turvaamiseksi? Vapaaehtoisten löytäminen voi olla haasteellista, heidän pitämisensä toiminnassa pitkään vaikeaa ja jäseneksi hallitukseen saaminen kaikkein ongelmallisinta.
Kun uusia asioita tehdään vain, kun ei ole enää muuta mahdollisuutta, on jo hiukan myöhäistä. Mutta ei liian myöhäistä. Miten saada lisää toimijoita mukaan luotsaamaan järjestöä kohti tulevaa, kohti ikuisuutta?
Olemalla mielenkiintoinen. Olemalla näkyvä. Olemalla uudistumis- ja muutoskykyinen. Olemalla koko ajan paras versio siitä järjestöstä, joksi se aikoinaan perustettiin.
Tekemisen vastuu, tekemättä jättämisen valta
Vapaaehtoistoimintaan sitoutuminen ei ole vähentynyt, mutta sen muodot ovat muuttuneet. Luultavasti meillä on vapaaehtoistoimintaan valmiita ihmisiä tänä päivänä enemmän kuin aikoihin. Moni haluaa antaa aikaansa ja osaamistaan jollekin hyödylliselle asialle, mutta ei oikein tiedä mille ja miten.
Mikä on johtanut siihen, etteivät nämä ihmiset ole mukana yhdistysten toiminnassa?
- Kukaan ei ole pyytänyt mukaan. Tilastojen mukaan joka toinen kadulla tapaamasi ihminen ei ole mukana vapaaehtoistoiminnassa vain siksi, ettei kukaan ole heitä mukaan kysynyt. Koska sinä olet viimeksi kysynyt keneltäkään halusta tulla mukaan järjestöön?
- Järjestö ei näyttäydy mielenkiintoisena tai ylipäätään se on vaikea löytää. Järjestö on joko jämähtänyt vanhaan (ja turvalliseen) tai siitä ei osata kertoa hyvää tarinaa. Miksi juuri sinun yhdistyksesi tarina on niin mielenkiintoinen, että siihen halutaan tulla mukaan?
- Kaikki eivät halua ryhtyä heti hallitusjäseniksi (tai ylipäätään vuosimaksua maksaviksi jäseniksi), vaan tehdä jotain kevyttä ja vähemmän sitovaa. Se ei silti tarkoita, etteikö henkilö olisi sitoutunut – hän voi hyvinkin palata ja palaakin, jos siihen on mahdollisuus. Mitä yhdistyksesi voi tarjota näille piipahtajille?
Uusien vapaaehtoistoimijoiden saaminen järjestöön ei ole vain järjestön hämärä utopia tai epämääräinen tulevaisuuden unelma. Jos yhdistykseen on aidosti päätetty saada uusia toimijoita, se myös tapahtuu. Ideoi tapoja ja toteuta se. Jos yksi toteutus ei toimi, kokeile toista. Mene paikkoihin, joissa et ennen ole ollut. Puhu ihmisille, kysy ja kerro. Eikö toimi? No, mene muualle ja puhu lisää, puhu paremmin, kysy ja kerro yhdistyksestäsi – innostuneesti ja ylpeydellä. Ja jos ei muu auta, matki sellaisia järjestöjä, jotka ovat menestyneet tässä. Mutta tee se omalla tavallasi. Pahinta mitä voi tapahtua, on onnistuminen.
Älä järjestä tapahtumaa – rakenna ilmiö
Vapaaehtoistoiminta ei enää välttämättä tarkoita yhdistyksen vuosijäsenyyttä. Monissa järjestöissä ei jäsenhankintaa tehdä enää lainkaan. Jos tehdään, jäsenyyden muotoja pohditaan nyt kuumeisesti uusiksi. Nykytrendi on, että mukaan tulevat kokevat järjestön omaa persoonaa ja identiteettiä vahvistavaksi toiminta-alustaksi. Tällaisia järjestöalustoja on monia, ja ne kilpailevat keskenään. Siksi jokaisessa järjestössä on mietittävä, miten juuri minun edustamani yhdistys eroaa muista ja tarjoaa lisäarvoa mukaan tuleville.
Kun järjestössä rekrytoidaan vapaaehtoisia, kannattaa omaa toimintaa tarkkailla ulkopuolisen silmin: miksi joku voisi haluta tulla mukaan? Mitä meillä on heille tarjota? Miten yhdistystä markkinoidaan nyt, miten sitä voisi markkinoida vielä paremmin? Miten järjestö olisi sellainen, että se houkuttelisi ihmisiä kiinnostumaan? Olemmeko me, jo kauan mukana olleet, valmiita antamaan uusille ajatuksille tilaa ja muuttamaan näkökulmiamme edes vähän?
Ihmiset haluavat tänä päivänä olla osa ilmiötä ja jotain asiaa edistävää toimintaa, eivät välttämättä yksittäistä organisaatiota. Millainen ilmiö te olette?
Tästä ikuisuuteen
Järjestöjen arvokkainta omaisuutta juuri nyt ovat niiden pitkään mukana olleiden jäsenten tieto ja kokemukset järjestön toiminnasta ja aikaansaannoksista. Vuosien aikana kertynyt tieto ja kokemus on syytä siirtää uusille mukaan tuleville. Perinne synnyttää halun kuulua yhteisöön. Se luo jatkuvuuden siltoja ja luottamusta. Se jatkaa yhdistyksen omaa tarinaa.
Harvoissa yhdistyksissä on mietitty, kuinka tämä perinteen siirtäminen tehdään. Yhdistyksestä löytyy varmasti paljon tietoa erilaisista muistioista, pöytäkirjoista ja julkaisuista. Mutta entäpä ne perimätietona kiertävät tarinat, sisäpiirivitseiksi muodostuneet sutkaukset tai epäonnistumiset ja niistä kertominen? Millainen tarina edustamastasi järjestön perimätiedosta syntyy? Keitä siinä tarinassa on ja kuka sitä kertoo?
Tähän tarinalliseen sillanrakentamisen kunniatehtävään osallistuvat kaikki yhdistyksessä toimivat. Tai ainakin pitäisi. Järjestelmällinen vastuukaavioiden suunnittelu on aina hyvästä, mutta spontaani kokeileminen voi tuottaa yllättävän hyviä tuloksia. Myös yhdessä epäonnistuminen ja siitä oppiminen voi olla hyvä lopputulos. Pääasia on, että yhdistyksen sisäinen keskustelukulttuuri on avoin ja kaikille on selvää, että tieto kuuluu kaikille. Älä pihtaa vaikeistakin asioista puhumista, syleile uudet tulokkaat luottamusta täynnä olevaan puheeseen ja anna heille tilaa kysyä ja osallistua. He eivät lähde yhdistyksestä ehkä enää koskaan!
Yhdistyksen toiminnassa parasta on se luovuus, mitä monen erilaisen ihmisen kokoonpanolla saadaan aikaan. Voisi sanoa, että mitä useampi kokki, sen parempi soppa. Kaikkia tarvitaan, kaikille on tilaa. Vapaaehtoisjahdin paras resepti on into – se tarttuu. Kun olet innostunut, saat toisenkin innostumaan.
Yhdistyksen menneisyys tiivistyy nykyhetkeen. Tee tulevaisuudesta näkemyksellistä ja näkyvää, ettei tarvitse tyytyä vain reagointiin. Parhaat ideat ovat jo olemassa, ne on vain kaivettava esiin!
Kirjoittaja on Aatto ry:n kouluttaja ja konsultti (www.aattory.fi).
Artikkeli ilmestyi viro.nyt-lehden numerossa 1-2019.
