Kahden ystävyyskaupungin kulttuurin ja yhteistyön täyttämä pieni elämä
Tartossa sijaitsevan Tampere-majan katon alle on mahtunut monenlaista toimintaa viimeisten 25 vuoden aikana. Valtaosan tuosta ajasta toimintaa ovat johtaneet Sakari ja Tiia Neuvonen.
Sakari Neuvonen
Minä ja perheeni olemme kasvaneet Tampere-majan kanssa. Olimme Tiian kanssa toinen isäntäpari Hanneli Grönlundin ja Antti Salon jälkeen. Olin tavannut tulevan vaimoni Tiia Laanekaskin Viron itsenäisyyspäivänä Zavod-nimisessä Tarton kulttuuripubissa. Ja vappuna jo haimme yhdessä töitä Tampere-majasta. Muutimme isäntäparina taloon kesäkuussa 1999. Näihin yli kahteenkymmeneen vuoteen mahtuu pieni elämä – meidän tyttäremmekin, nykyään jo lukiolainen Helmi-Nellekin syntyi Tampere-majaan.
Nuorelle, rakastuneelle parille talo tuntui kartanomaiselta labyrintilta. Ryhdyimme innokkaasti luomaan Tampereen ja Tarton välisiä kulttuurisuhteita. Päätimme, että järjestämme joka neljän viikon välein näyttelynavajaiset, viikoittain kirjallisuusiltoja ja muita tapahtumia. Olemme näiden vuosien aikana tutustuneet ja ystävystyneet lukuisiin virolaisiin ja suomalaisiin taiteilijoihin, kirjailijoihin sekä muusikoihin.
Katselen tapahtumien arkistokuvia: virolaisista kirjailijoista Jaan Kaplinski, Vaino Vahing, Ene Mihkelson, Paul-Eerik Rummo, Leelo Tungal, Viivi Luik, Kristiina Ehin ja suomalaisista Sirkka Turkka, Aleksandra Salmela, Arto Lappi, Elina Kanto, Annika Eräpuro, Tiina Lehikoinen – listaa kirjailijoista ja taiteilijoista voisi jatkaa sivukaupalla!
Tampereen taiteilijaseura on vuosittain valinnut useita taiteilijoita Tarttoon näyttelyitä pitämään. Erikoisena ratkaisuna keksittiin, että emme ota vuokraa galleriasta, vaan pyydämme, että taiteilija lahjoittaa yhden teoksen meidän kokoelmiimme. Tällä hetkellä Tampere-majan taidekokoelmassa on yli 200 teosta. Taidekokoelman arvoa ei ole mitattu, mutta taiteellinen taso on korkea. Kokoelman töitä on ollut jo useissa näyttelyissä, lisäksi teoksia on deponoitu Tartossa toimivan suomalaisen koulun seinille. Nyt juhlavuonna järjestämme entistä laajemman näyttelyn kokoelman töistä sekä Tampereella että Tartossa. Valitsemme aina vuoden näyttelyt kerralla lokakuussa, saamme joka vuosi useita kymmeniä hakemuksia, ja olemme yksi aktiivisimmista gallerioista Tartossa.
Historian havinaa
Tampere-maja on yksi vanhimpia hirsitaloja Tarton keskustassa. Sen vanhimmat osat rakennettiin vuonna 1737. Venäläiset hävittivät Tarton vuonna 1708 Suuren Pohjan sodan tuoksinassa, kaupunki tuhottiin talo talolta ja ihmisetkin kyyditettiin. Hiljalleen Tartto toipui sodan tuhoista, mutta keskiajasta ei kovin paljon jäänyt jäljelle. Tampere-majankin paikalla oli ollut kivitalo, josta sodassa oli jäänyt vain rauniot.
Kaikki sodanjälkeiset omistajat tiedetään. Leskirouva Anna Margaretha Hannemann piti nykyisessä kulttuurikellarissa kapakkaa. Viimeinen leskirouva kreivitär Eleonore von Ungern-Sternberg lähti Hitlerin kutsusta Saksaan. Neuvostoaikana talo sosialisoitiin ja taloon tehtiin monia hellahuoneita. Olen tavannut entisen asukkaan, joka kertoi, että nykyisessä aamiaishuoneessa on tanssittu hänen häitään.
1980-luvun lopulla Tampereen kaupungin hallinnossa ja eri yhdistyksissä oli paljon aktiivisia estofiilejä. Ruotsalaiset ehtivät perustaa Uppsala-majan, mutta tamperelaiset eivät halunneet olla svenssoneita pahempia. Tarton kaupunki tarjosi samalta kadulta vähän nuorempaa taloa. Sekin talo ehti kyllä neuvostoaikana joutua varsin kehnoon kuntoon. Tampereen kaupunki maksoi suurelta osin talon kunnostuksen, sisustusratkaisuissa pyrittiin kunnioittamaan talon lähes 300-vuotista menneisyyttä täyttäen kuitenkin nykyajan vaatimukset.
Talouden haasteita
Kun aloitimme Tiian kanssa, Tampereen kaupunki joutui maksamaan meidän palkkojemme lisäksi myös talon juoksevia menoja. Tuloja saimme tuolloin talossa vuokralaisena toimivista kahdesta yrityksestä, käsityökaupasta ja matkatoimistosta sekä kahdesta opiskelija-asunnosta. Kaksi huonetta jäi majoituskäyttöön.
Vaikka Tampere-majassa kuinka järjestettiin tamperelaisten taiteilijoiden näyttelyitä, kirjailijoiden esittelytilaisuuksia ja muusikkojen konsertteja, oli selvää, ettei Tampereen kaupungin hallinnossa pitkään pystytä katsomaan tyytyväisenä vieraassa maassa olevan kulttuurikeskuksen ylläpitoa.
Niinpä keksittiin nerokas ja maailmalla ehkä ainutlaatuinen ratkaisu – kulttuurikeskuksen tuli tuottaa itse omat käyttökustannuksensa majoituspalveluita tarjoamalla. Sitä varten tuli muuttaa kylmillään oleva vintti ja isäntäperheen asunto majoitustiloiksi. Nyt Tampere-majassa on 24-vuodepaikkaa, se juuri ja juuri riittää siihen, että pystytään kattamaan kaikki käyttökustannukset. Tampereen kaupunki tukee vielä toiminnanjohtajan palkkaa. Majoitustulot ovat riittäneet myös talon kunnossapitoon. Meillä on vuodessa yli 1500 yöpymistä, vuosien ajan asiakaskunnasta suurimman osan ovat muodostaneet suomalaiset, mutta nykyään virolaisten osuus on kasvanut niin, että viime vuonna virolaisia yöpyi jo enemmän kuin suomalaisia. Asiakaskunnan muutoksen suurimpana syynä on ollut korona-aika. Se on ollut masentava kahdessakin mielessä – rajoitukset leikkasivat sekä majoitustuloja että tapahtumien järjestämistä. Mutta ”elu veereb nagu hernes”, sanoi Tartossa toiminut viimeinen Suomen lähetystön konsuli Ritva Pesonen, meidän Helmi Nellemme sylikummi.
Ystävyyskaupunkitoiminnan monet puolet
Olemme olleet käynnistämässä monia hankkeita, jotka ovat jääneet elämään. Esimerkiksi Tarton ylioppilasteatteri sai osaltaan alkunsa Tampere-majasta. Heidän ensimmäinen näytelmänsä oli Tampere-majan edellisen isännän kirjoittama Kullervo. Toinen pysyvästi tartonsuomalaisten piiriin jäänyt perinne on kuukausittaiset hernekeittoillat. Sen aloitti jo mainittu konsuli Ritva Pesonen, kun hän ryhtyi yli 20 vuotta sitten keittämään hernekeittoa Tartossa opiskeleville suomalaisopiskelijoille. Viro liittyi EU:hun ja konsulintoimi lakkautettiin – niinpä luonnollisesti hernekeittoillat siirtyivät Tampere-majalle, nyt niistä vastaa talossa toimiva Tarton Suomi-seura.
Tampere-maja on ollut aktiivisesti tukena myös Etelä-Viron Suomen-pojille eli toisessa maailmansodassa toimineille virolaisille vapaaehtoisveteraaneille. Heidänkin kanssaan pääsin lähemmin tutustumaan. Liikuttavaa oli se kiitollisuus, mitä Suomi ja veteraanijärjestöt osoittivat niille monille, joille sota ja kärsimykset eivät päättyneet rauhaan, vaan ne siitä vasta todella alkoivat. Nyt pojat ovat suurelta osin muilla metsästysmailla eikä heidän hymninsä Me vabad Põhjamaa pojad ole enää pariin vuoteen heidän laulamanaan kajahtanut Tampere-majassa.
Tampere-maja ja kaupunkien välinen yhteistyö on koettu Tartossa hyvin tärkeäksi. Tästä osoituksena ovat lukuisat majan saamat tunnustukset. Lisäksi Tarton kaupunki on myöntänyt korkea-arvoisen Tarton tähti -kunniamerkin Tampere-majan perustamisessa aktiivisesti mukana olleille kulttuuritoimenjohtaja Lassi Saressalolle, kansainvälisten asioiden sihteeri Pertti Paltilalle sekä valtuustonjäsen Liisa Löyttyniemelle. Viime vuona sama kunniamerkki myönnettiin myös allekirjoittaneelle.
Meidän perheemme on kasvanut Tampere-majan kanssa. Aloitimme Tiian kanssa kahdestaan, työnkuva on säilynyt laajana, toisessa kädessä putkipihdit ja toisessa läppäri. Kun meille syntyi tytär, minä jäin isyyslomalle aina Helmin päiväkotiin lähtemisen saakka, sitten opiskelin maisteriksi Tarton taideteollisuuskorkeakoulussa ja yliopistossa. Tiia johti majaa yksin, tosin työntekijöitä oli palkattu lisää. Taidekoulusta tullessa kävin hakemassa Helmin päiväkodista, meillä oli tuomisina päivän aikana tehdyt taideteokset. Tiian piti kysyä: teitkö nuo ihan itse vai auttoiko opettaja vähän? Opiskelujen jälkeen Tiia lähti täydentämään opintojaan pedagogisella osuudella ja oli minun vuoroni olla Tampere-majan puikoissa. Opintojensa jälkeen Tiia lähti rehtoriksi Tarton suomalaiseen kouluun. Näin yhteistyö on luontevasti laajentunut kahteen suomalaistaustaiseen yhteisöön – Tampere-majaan ja Tarton suomalaisen kouluun.
Kirjoittaja on Tampere-majan toiminnanjohtaja.
Tampere-maja
Jaani 4, Tartto
maja@tamperemaja.ee
P. +372 7 386 300
www.tamperemaja.ee
