Teksti: Duha Elsayed
Viron kielen juhlavuoden viimeisessä kielipakinassa suunnataan katseet jo jouluun.
Tonttuaika lähenee. Joulupukin pikku apulaiset kiertelevät kertoman mukaan ikkunoiden takana urkkimassa, ovatko lapset kilttejä. Muistan, että itseäni ammoin vedätettiin tällä kertomuksella monen vuoden ajan, ja helpotus oli suuri, kun risujen sijaan joulupukin kontista paljastui lahjapaketteja, edes niitä pehmeitä: kiukut ja kolttoset oli siltä erää anteeksi saatu. Hiukan hämmentävää oli sen sijaan se, että aikuisten pikkujouluissa kuolaava pukki ahdisteli lyhytnuttuisia tonttutyttöjä polvelleen, ja se oli aikuisista hauskaa.
Pakanallisessa kansanperinteessä tontulla on suojelijan rooli. Uskomusten mukaan tontut majailivat maatilan rakennuksissa ja vastasivat viime kädessä niiden turvallisuudesta. Saunatontulle kuuluivat viimeiset löylyt, aitta-, talli- ja myllytontut huolehtivat kukin omasta alueestaan ylöspitoa vastaan. Tonttu on näissä tapauksissa haltijan roolissa. Tontun perinteistä virkaa kuvaa Viktor Rydbergin runo, jonka Valter Juva suomensi vuonna 1906 ja joka nykyisin tunnetaan Lyyli Wartiovaara-Kallioniemen säveltämänä lauluna Tonttu: ”Pakkas-yö on, ja leiskuen Pohja loimujaan viskoo…” Siinä tonttu yön suojissa tarkistaa tilan aitat ja puodit, varmistaa ovien lukituksen ja eläinten sekä isäntäväen hyvinvoinnin. Kun tonttu 1800-luvun lopulla erikoistui jouluun, kristillinen ja pakanallinen perinne menivät iloisesti sekaisin. Coca Cola Santa tonttuineen on huippuunsa jalostettua kaupallista viihdettä, jolla on inhimillisten kotitonttujen kanssa vain vähäisiä yhtymäkohtia.
Tonttu venyy moneksi, mutta yleisesti se suomessa edustaa hyvää. Sana tonttu on ruotsalaislaina, suomalaiseen suuhun sovitettu väännös sanasta tomte, ja skandinaaviseen kertomusperinteeseen tontut tyypillisesti kuuluvatkin. Siksi on hämmentävää, että viron kielen tont esiintyy enimmäkseen negatiivisissa yhteyksissä. Tont seda teab vilahtaa virolaisystävän puheessa ja saa korvat pystyyn. Asiayhteydestä voi päätellä, että se tarkoittaa suunnilleen samaa kuin Hitostako sen tietää. Võtku tont! -huudahdus kuuluu suomeksi Piru periköön. Tätä taustaa vasten on luonnollista, että huonoa lopputulosta ennakoiva henkilö maalaa viroksi tonttuja seinälle eli maalib tonti seinale. Pelokas tai varovainen taas näeb igas asjas tonti ’näkee uhkia joka puolella’. Myös välinpitämättömyyttä voidaan osoittaa tont-sanalla: Las läheb, tont temaga! ’Menköön vaan, vähät hänestä’. Tont-hahmoa kuvataan saduissa ja kirjallisuudessa pelottavaksi. Kauhukuva on tämäkin keskustelupalstalta napattu nimimerkin Mees… vuodatus: sinu loomulikult ilus naine on hommikul tont ’Luonnonkaunis vaimosi näyttääkin aamulla kummitukselta’.
Viron kieleen tont on päässyt rantaruotsin kautta, jossa se on esiintynyt vanhassa talonhengen tai haltijan merkityksessä. Suomesta se ei ole tullut, minkä paljastaa eri vartalovokaali: suomessa harrastetaan vokaalien symmetriaa, ja siksi ensitavun pyöreä o on houkuttanut toiseenkin tavuun pyöreän vokaalin u. Virossa omaksuttu ’pahan hengen’ tai ’pirulaisen’ merkitys on sitten siirtynyt viron malliin i-vartaloisessa sanassa eteenpäin myös vatjaan ja inkeriin.
Nyt näyttää selvältä, että viron tont ei kelpaa hiippalakkiseksi, hyväntahtoiseksi joulutontuksi. Tähän tehtävään on varattu sana päkapikk. Myös sillä on pakanallinen alkuperä. Päkapikk on perinteessä maan alla elävä kääpiö, ja sitä onkin vanhassa vironkielisessä kirjallisuudessa käytetty kääbik-sanan synonyymina. Lumikki-sadun ensimmäisessä vironnoksessa Lumivalguke (Urmas Sutrop, 1812) kääpiöitä kutsutaan nimellä seitse päkapikku. Uudemmissa käännöksissä Lumikin kumppanit ovat saaneet nimen põialpoisid ’peukaloiset’. Tämä saattaa johtua siitä, että Lumikki-sadun kääpiöt ja joulutontut halutaan pitää toisistaan erossa. Myös joulutonttu päkapikk on kirjaimellisesti peukalon mittainen. Vaikka põial on nykykielen peukaloa tarkoittava sana, ’päkiään’ tai ’peukalon tyveen’ viittaava päkk esiintyy murteissa ja vanhoissa sanonnoissa peukalon merkityksessä, kuten lauseessa Laps armastab päkka imeda ’Lapsi imee mielellään peukaloa’ tai kehotuksessa Hoidke päkka! ’Peukut pystyyn!’
Tonttuja tai mitä lienevätkään ‒ kun kukaan ei ole varsinaisesti nähnyt puheena olevia pieniä miehiä, vaihtuvat sukupolvet voivat aina liittää niihin omia merkityksiään. Elämme kaikenlaisen söpöyden aikakautta, ja tontuistakin on riisuttu pois kaikki entinen särmä. Samalla risukimpun uhka lienee joulua odottavien lasten mielestä väistynyt.
