Virolainen väitös ei nykyisin kuulu harvinaisuuksiin suomalaisissa yliopistoissa. Mutta erikoisempaa on, että väitöksen oppiaine on taidehistoria ja tutkimuksen aiheena virolainen avantgardismi 1910- ja 1920-luvuilla.
Jouko Grönholm
Kai Stahl muutti Tallinnasta Turkuun kesällä 1992. Lasten varttuessa hän suuntautui yhä määrätietoisemmin opintoihin Turun yliopistossa. Aineyhdistelmään ovat kuuluneet taidehistoria, suomen kieli ja suomalainen kulttuuri sekä museologia.
Taidehistoria kiinnosti Kai Stahlia jo teini-ikäisenä Virossa, mutta silloin hän ei vielä aavistanut, että kirjoittaisi aihepiiristä akateemisen väitöstutkimuksen. Niin kuitenkin kävi, ja lokakuussa 2023 Turun yliopiston taidehistorian oppiaineessa tarkastettiin hänen väitöskirjansa Dualismit marginaaleissa. Alaotsikko määrittelee aiheeksi naistekijyyden ja modernisaation Natalie Mein 1910- ja 1920-lukujen tuotannossa.
Natalie Mei rikastutti taidehistoriaa
Kai Stahl kertoo, että virolainen kuvataiteilija Natalie Mei (1900–1975) teki vuosisata sitten kansainvälisestikin katsoen harvinaislaatuisia teoksia, jotka heijastavat mielenkiintoisesti aikansa kulttuurin ja sosiaalisen kentän moniulotteisuutta.
Väitöstutkimus tarkastelee kansainvälisesti sangen tuntemattomaksi ja kotimaassaankin vähälle huomiolle jääneen taiteilijan varhaista tuotantoa. Pääpaino on Mein teoksissa noin viidentoista vuoden ajalta vuodesta 1917 lähtien.
Natalie Mei teki taitavia tussi- ja lyijykynäpiirroksia, tussi–akvarelli-töitä sekä akvarelleja, usein pienessä formaatissa. Näissä teoksissaan hän tarttui moniin 1910- ja 1920-luvuilla kiinnostusta herättäneisiin teemoihin. Hänellä tavataan kuitenkin hahmoja ja aiheita, joita nähdään vain harvakseen naisten toteuttamina, kuten feminiininen mies, naisprostituoitu tai jalkapalloilija. Elämänvalinnoillaan Mei edusti itsekin modernia uutta naista.
Stahl sijoittaa syväluotaavissa kuva-analyyseissaan Mein teokset Viron ja kansainvälisen taiteen kontekstiin erityisesti 1900-luvun alun sukupuolisidonnaisen taiteilijakäsityksen valossa. Laaja vertailuaineisto osoittaa Mein haastaneen vakiintuneita toimintamalleja ja perinteistä sukupuolijakoa monin eri tavoin.
Stahl hyödyntää moniteoriaista viitekehystä Mein teosten ja hänen taiteilijana toimimisensa analyysissa. Taidehistorian perinteisen ikonografisen tulkinnan rinnalle hän tuo näkökulmia feministisestä taiteen- ja kulttuurintutkimuksesta sekä kulttuurisemiotiikasta.
Tuoreita näkymiä Viron historiaan
Mein teoksista kumpuavat teemat avaavat Stahlin tutkimuksessa tuoreita näkymiä Viron monisyiseen historiaan. Esille nousevat myös naisemansipaatio sekä sukupuolivähemmistöjen ja monikulttuurisuuden läsnäolo Viron modernisoituvassa ja urbanisoituvassa kulttuurissa. Ajan naistoimijuutta ja avantgardistista kuvamaailmaa valaiseva väitöskirja rikastuttaa myös suomalaista taidehistoriallista tutkimusta lähialueen taiteen tarkalla lähiluvulla.
Semiotiikka tarkoittaa Stahlin tutkimuksessa ennen kaikkea kuuluisan tarttolaisen Juri Lotmanin (1922–1993) kulttuurisemiotiikkaa. Mein akvarelli- ja lyijykynätöissä sekä kollaaseissa valottuu urbaani elämä uusine sukupuolinäkemyksineen monin tavoin synnyttäen näin toisinaan hyvinkin rohkeaa ja konventioita haastavaa kuvastoa.
Stahl luonnehtii analysoivansa tapoja, joilla vallitsevat näkemykset ja käynnissä olleet keskustelut nousivat esiin ennen kaikkea Mein mutta myös hänen aikalaistensa teoksissa. Pyrkimyksenä on sijoittaa Mein taide niin paikalliseen kuin kansainväliseen taidekenttään.
Aikansa naistoimijuutta
Stahlin mielestä perusteluja Natalie Mein taiteen ja taiteilijanuran huomioimiselle on lukuisia. Tärkein niistä on se, että Mein varhaistuotanto sisältää teoksia, jotka avaavat uudenlaisen näkökulman koko Viron taide- ja kulttuurikenttään, etenkin naiseen toimijana tässä kulttuuritilassa.
Samalla Mein tuotanto valaisee aikansa naistoimijuutta kansainvälisestikin ajatellen. Mein taide ei noudata perinteistä sukupuolijakoa, vaan heijastaa moniulotteisesti kulttuurista tilannetta ja toimintakenttää. Hän kehitti oman visuaalisen kielensä, jota voi pitää synteesinä klassisesta ja hänen oman aikansa modernistisesta taiteesta sille ominaisine groteskeine piirteineen.
Tuloksena oli toisinaan varsin sievistelemättömiä ja ironisia kuvallisia tulkintoja ajankohtaisista ilmiöistä ja käsityksistä. Valtavirrasta poikkeavassa ja aikaansa kriittisesti tarkastelevassa ilmaisussaan ne ovat Stahlin mielestä suorastaan vertaansa vailla. Mein tuotanto hämmästyttää nykykatsojaakin omintakeisuudellaan ja rikastuttaa naistekijöiden osalta mielikuvaa 1900-luvun alkupuolen taiteesta.
Mielenkiintoista Mein tuotannon kokonaiskuvassa on sekin, että hän toimi oman luovan työnsä lisäksi teattereiden itsenäisenä pukusuunnittelijana. Lisäksi Mei työskenteli vuoden 1924 syksystä alkaen oppi- ja ammattikouluissa sekä seminaareissa kuvaamataidon opettajana. Vuodesta 1940 aina eläköitymiseensä eli vuoteen 1964 saakka hän toimi lisäksi nykyisen Viron taideakatemian (Eesti Kunstiakadeemia) edeltäjien tekstiilitaiteen oppiaineen opettajana, vuodesta 1946 alkaen myös oppiaineen professorin virassa.
Aktiivisuus säilyi elämän loppuun
Mei oli mukana Tallinnan muotitalon vuonna 1958 lanseeraaman muotilehden Siluett toimituskunnassa, ja lehdessä julkaistiin myös hänen muotisuunnitelmiaan.
Stahl huomauttaa, että vaikka 1900-luvun alkuvuosikymmenien modernismi toi naisille mahdollisuuden toimia näkyvästi taiteilijoina, heidät noteerattiin julkisuudessa sukupuolisidonnaisesti ja mieskollegoitaan rajoitetummin.
Mei pysyi taiteellisesti aktiivisena elämänsä loppuun saakka. Jos halutaan yrittää jaksotella karkeasti taiteilijan vuosikymmenien mittaista ja monitahoista tuotantoa, sen voi jakaa kahteen kronologisesti osittain toisiinsa limittyvään jaksoon: yhtäältä aikaan ennen hänen suuntautumistaan teatteripuvustuksen uralle sekä sitä seuraavaan aikaan, toisaalta ajanjaksoon ennen toista maailmansotaa ja sitä seuranneeseen neuvostovirolaiseen periodiin.
Stahl tähdentää, että hänen tarkastelemansa visuaalinen aineisto on valtaosin peräisin ensin mainitulta jaksolta. Se alkaa vuodesta 1917, johon ajoittuvat ensimmäiset tutkijan löytämät Mein tekemät kuvat, ja päättyy suurin piirtein vuoteen 1929.
Ajanjakson viimeisinä vuosina, 1930-lukua lähestyttäessä, Mei mieltyi lyijykynällä piirtämiseen. Aikaväliin sijoittuu myös toiminta kirjankuvittajana vuodesta 1920 alkaen yhteensä parinkymmenen vuoden ajan.
Kuvitukset jäävät teksteihin perustuvan luonteensa takia Stahlin tutkimuksen ulkopuolelle, lukuun ottamatta vuonna 1920 julkaistuja, koska ne auttavat taiteilijan varhaistuotannon kokonaisvaltaisemmassa sijoittamisessa Viron taidemaailmaan ja koko kulttuurikentälle.
Stahlin tutkima ajanjakso sijoittuu Viron nopean modernisoitumisen ja kansallisen liikehdinnän yhteentörmäyksen vaiheeseen, jolloin nainen taiteilijana oli vielä suhteellisen uusi ilmiö – varsinkin etnisesti virolaissyntyisten henkilöiden keskuudessa. Maan kuvataidekenttä oli vasta muovautumassa, ja ensimmäinen varsinainen taidekoulu Pallas perustettiin syksyllä 1919 Tarttoon.
Mein vanhempia sisaria ja heidän taidettaan Stahl käsittelee enimmäkseen Natalie Mein tuotantoa ja toimintaa avaavana kontekstina, mutta paikoitellen kuitenkin varsin perusteellisesti. Sisaruksilla oli hyvin läheinen ja tiivis suhde. Suomen näkökulmasta erityisen merkityksellistä on sisarista vanhimman, Kristine Mein, valmistuminen kuvanveistäjäksi vuonna 1916 Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulusta Helsingissä.
Kristine lukeutui niihin vuosisadan vaihteen ja 1900-luvun alun virolaisiin, joille Suomi ja varsinkin Helsinki olivat tärkeitä portteja vapaampaan ilmapiiriin ja edistyksellisempään kulttuuriyhteisöön keisarillisella Venäjällä.
Luennoidessaan Viron taidehistoriasta Suomessa Kai Stahl on toistuvasti saanut kuulla kommentteja, joiden mukaan esitelmien yleisölle on ollut yllätys, miten monipuolinen virolainen kuvataiteen perinne on. Onnellinen Stahl on myös siitä, että hän on saanut osallistua valtakunnallisen suomalaisen tutkijakoulun toimintaan.
Yhden kirjoitusmiljöön on Stahlille tarjonnut tarttolainen Villa Tammekann, jonka nykyisin omistaa Turun yliopistosäätiö.
