Teksti: Antto Terras
Vaikka Tallinna onkin hieno matkakohde, kannattaa Virossa suunnata myös pidemmälle. Tekemistä löytyy jokaisena vuodenaikana!
Viron matkailurintamalla eletään taas vaihteeksi jännittäviä aikoja. Tylsiä hetkiä ei ole oikeastaan koskaan ollutkaan, vaan Virossa on aina käyty joko liian usein, liian vähän tai kokonaan väärissä paikoissa. Melkein jokainen suomalainen on koettanut kantokykynsä mukaan vierailla siellä tarpeeksi tiheään, mutta sitten julkaistaan taas uudet tilastot, ja harvemmin asetettuihin tavoitteisiin on päästy. Runsas Tallinnan kulutus ei sellaisenaan vielä riitä. Toki, Viro on kerääntynyt mielenkiintoisimmilta osin juuri pääkaupunkiin. Tallinnaan jätettyjen ajan ja rahan jälkeen kovinkaan monelta suomalaiselta ei löydy enää voimavaroja sukeltaa sisämaahan.
Vuodenaikojen Viro
Virossa vieraillaan aivan omanlaisensa reissukalenterin mukaan. Jokaiselle vuodenajalle on omat matkustusmotiivinsa. Tammikuussa maata myydään hinnalla, eli piheimmilläkin firmoilla on silloin varaa järjestää kesäpäivänsä juuri Virossa. Talvialennukset vetävät porukkaa paitsi konferensseihin, myös kaupoille. Ortodoksien joulua vietetään jostakin syystä juuri tammikuun alussa, joten hieman joudutaan tappelemaan venäläisten kanssa parhaista hotellisviiteistä. Helmi- ja maaliskuussa suomalainen kuluttaa Virossa eniten kulttuuria. Kylmällä säällä on mukavaa istuskella Estonian oopperatalon pehmoisessa penkissä, katsella sivusilmällä joutsenen kuolemaa ja kiskoa toisella kädellä Vana Tallinnaa.
Talvinen Viro on matkailumielessä horroksessa. Kylpylöihin riittää toki sukeltajia, mutta sukset olalla kohti Otepään haasteellisia latuja suunnistaa harvempi. Arktinen Viro elää kesäkaudesta. Ikävällä kelillä matkailija saadaan haaviin ainoastaan sellaisilla paikkakunnilla, missä tarjolla on spa-nautintoja tai jokin elämää suurempi kulttuurikokemus, kuten vaikkapa Viron kansallismuseo Tartossa. Tallinnan-matkailua ei haittaa kehnokaan ilmasto, sinne rynnitään väkisin ja vaikka jäätä pitkin.
Huhtikuu on Virossa jo periaatteessa kesäkuukasi. Ainakin terasseilla istutaan kolpakko kouraan jäätyneenä ja nenät punaisina. Maan ilmasto on Suomeen verrattuna muutaman asteen lämpöisempi – onhan Viro eteläkohde. Toukokuinen Viro elää jo täyttä matkailusesonkia. Silloin autoon kiinnitetään peräkärryt, ja fiksuimmat suunnistavat kohti kevätmarkkinoita. Kukkais- ja pensastoreja järjestetään useammassakin paikassa, muun muassa Türillä. Viro on Ukrainan jälkeen Euroopan mustimman mullan vyöhykettä, joten sen sipulit ja muut kaktukset kasvavat suorastaan silmissä. Jos tahdot saada naapurisi kateelliseksi, niin tomaatintaimet ja marjapensaat kannatta käydä hakemassa lähietelästämme.
Kesä-Viroa ei kannata periaatteessa edes markkinoida, sillä se viedään käsistä joka tapauksessa. Suomalaisten lisäksi maan valloittavat tuolloin kotimarkkinaturistit eli venäläiset ja kaikki loput Baltian heimot. Haapsalussa ja Pärnussa kuulee suvella suomenkielistä puhetta enemmän kuin Keravalla tai Kouvolassa. Kaikki mökin tai asunnon omistavat saapuvat myöskin tiluksilleen. Virolaisten onneksi suomalaiset eivät ole vielä kunnolla löytäneet Narva-Jõesuun valkohiekkaisia rantoja tai Peipsijärven dyynejä. Pelättävissä kuitenkin on, että kohta nekin viedään.
Kesä-Virossa kannattaa edes kerran elämässään kokea vähintäänkin yksi juhannusjuhla ja muutama suurkonsertti. Sama Metallica veivaa tosin luultavasti seuraavalla viikolla jo Hartwallilla, mutta Viro on yhteisöllisten laulujuhlien luvattu maa, ja siellä jokainen tuttukin biisi kuulostaa erilaiselta.
Kesäkautena ovat helisemässä myös Viron saaret. Yli kahden tuhannen saaren joukosta suomalaiset ovat valikoineet temmellyskentikseen ainoastaan viisi. Saarenmaa ja Hiidenmaa ovat niistä isoimpia. Jos ei ole ampunut Saarenmaalla villisikaa tai rouskutellut Hiidenmaalla nokkahaukea, ei ole elänyt.
Suomalaisittain moderni Hämeen Härkätie, joka kulkee Tallinnan satamasta Latvian rajalle, on nyt jo vähemmällä käytöllä. Verotuksellisesta syystä sitä ei enää kannata veivata. Viron hintatasoa päivittelevät puhuvat muutenkin lähinnä Tallinnan hinnoista, sillä muu maa elää ja kukoistaa edelleen noin 25 prosenttia edullisempana. Yhtä lailla tervettä on sekin, että kulutusmatkailu on koko ajan muuttumassa enemmän kokemusmatkailuksi. Tavaran hankinta, edullisena taikka kalliina, on aina paljon vähemmän jännää kuin kunnon elämys. Sellainen kantaa pidemmälle ja antaa enemmän.
Viron matkailun kesäkausi päättyy joskus syyskuun lopussa. Monet sisämaan yksityisemmät kohteet laittavat tuolloin lapun luukulle ja laskevat koko talven kesällä ansaittuja setelirahoja. Seuraava suuri pyrähdys naapurimaahan tapahtuu syyslomien aikaan. Kulttuurin ystävien toinen tuleminen ajoittuu myöskin syys–lokakuulle. Vuoden kovimmat ensi-illat sullotaan aina syksyyn, sillä alkuvuodesta ei ole kenellekään rahaa ja kesällä on muutakin tekemistä.
Viron joulua ryhdytään luukuttamaan lokakuun lopussa. Suomalainen on edelleen melko arka joululiikkuja, eli markkinoilla saatetaan pistäytyä ja tummat oluet hankitaan, mutta varsinainen aatto vietetään tiukasti kotioloissa. Viron joulu tarkoittaakin matkustavaiselle lähinnä ostoksilla käymistä. Hotellipaketin ottaa pyhille korkeintaan joku eronnut tai karannut. Joulunjälkeiset päivät täyttävät lautat kuitenkin taas, ja kinkut sulatetaan kauppakeskusrallia veivatessa.
Romanttinen Hiidenmaa ja eksoottinen itä
Suosittelen tässä ennakkoluulottomalle Viron-matkailijalle kahta kohdetta. Ensimmäisenä isken tiskiin Hiidenmaan, joka kärvistelee Saarenmaan varjossa, mutta tahtoisi itsekin olla kaikkien ystävä. Saarenmaa on Hiidenmaalle kuin Tallinna muulle Virolle – liian iso ja vahvemmin markkinoitu. Ainuttakaan kylpylää ei Hiidenmaalla ole, mutta persoonallisia majataloja löytyy senkin edestä. Kysymyksessä ei ole myöskään ostosmatkailijan keidas. Saaren kahdesta kaupasta löytää hyvällä tuurilla juuri sen minkä tarvitsee pahimpaan kolotukseen. Hiidenmaa sopii parhaiten sellaiselle, jolla on aikaa itselleen. Koskemattomat rannat ja oma rauha piristävät huomaamatta. Hiidenmaa on myös hyvin romanttinen saari. Itse olen vieraillut siellä sekä oman että erään kaverini vaimon kanssa, ja molemmat olivat tyytyväisiä.
Toisena kokemuskeitaana olkoon Peipsijärven seutu. Vierailu Peipsin rannoilla on matka menneisyyteen, slaavilaisuuteen ja vähän jännempään virolaisuuteen. Virolla on Venäjän kanssa järven yhteishuoltajuus. Ja totta kai – Viron aluevesillä uiskentelevat paljon isommat kalat ja vesi on kirkkaampaa. Peipsin seudulla yövytään piskuisissa majataloissa, mutta löytyypä rajajärven rannoilta hotelleiksi muutettuja entisiä vartioasemiakin. Parasta on kuitenkin – kuten kaikkialla Virossa – alueen ihmiset. Tänne on vuosisatojen saatossa muokkautunut aivan omanlaisensa kulttuuri ja elämisen rytmi. Kaikki, mikä voidaan tehdä huomenna, tehdäänkin ylihuomenna.
Äiti-Venäjältä livohkaan lähteneitä ortodokseja on asunut alueella jo 1600-luvulta alkaen. He uskovat venäläiseen jumalaan, mutta virolaiseen järjestelmään. Slaavien vaikutus näkyy Peipsillä kaikessa. Kunniassa ovat puurakentaminen, käsityöt ja piirakanpaisto. Järven kala on tunnettua koko maassa samoin kuin alueen sipulit ja säilykkeet. Kun huomaat värikkäät ikkunankarmit ja pussihousuiset miehet, olet saapunut satumaahan.
Peipsin hivenen syrjäinen sijainti ei ole este vaan haaste. Myös kaupunkien ulkopuolella on elämää, ja tämän alueen elämä esittäytyy parhaimmillaan yhteisöllisissä tapahtumissa.
Peipsin ruokamarkkinat ja sen satamissa järjestettävät toritapahtumat vetävät väkeä kauempaakin. Virolaisella keittiöllä on yleensä ainoastaan yksi perustehtävä: ruualla pitää lähteä nälkä ja krapula. Vahvat maut, voi, mausteet ja rasva ovat siis alati läsnä. Mitä savuisempaa jokin makkara on, sitä isompi siivu siitä leikataan. Peipsiläinen keittiö käyttää taasen runsaasti kotijärven kalaa. Jokainen pyydykseen jäänyt muikku löytää tavalla tai toisella tiensä ruokapöytään. Suomalaisille tulee usein yllätyksenä, kuinka herkullisia esimerkiksi keitoista tulee, kun liha korvataan kalalla. Ja kuivatettuna se säynävä vasta maukkaimmillaan onkin!
Peipsi on matkailumielessä samassa liemessä Itä-Viron ja Narvan kanssa. Ainakin suomalaisten sieluissa on vahvana tunne siitä, että idästä ei löydy koskaan mitään hyvää. Viron itäisemmät seudut ovat siis edelleen löytämättömiä helmiä, aivan turhaan. Matkailijat kyllä uskaltavat tänään jo vaikka kuinka pitkälle ja syvälle, joskin reissutottumuksia ei muuteta yhdessä yössä. Virolla ei pitäisi olla varaa unohtaa ainuttakaan aluettaan oman onnensa nojaan. Prameaksi pyntätyn Tallinnan jälkeen voisi suunnata infrarakentamista ja kehityspääomia myös sellaisille alueille, joilla niitä oikeasti kaivataan.
Peipsi on matkailumielessä samassa liemessä Itä-Viron ja Narvan kanssa. Ainakin suomalaisten sieluissa on vahvana tunne siitä, että idästä ei löydy koskaan mitään hyvää. Viron itäisemmät seudut ovat siis edelleen löytämättömiä helmiä, aivan turhaan. Matkailijat kyllä uskaltavat tänään jo vaikka kuinka pitkälle ja syvälle, joskin reissutottumuksia ei muuteta yhdessä yössä. Virolla ei pitäisi olla varaa unohtaa ainuttakaan aluettaan oman onnensa nojaan. Prameaksi pyntätyn Tallinnan jälkeen voisi suunnata infrarakentamista ja kehityspääomia myös sellaisille alueille, joilla niitä oikeasti kaivataan.
Kirjoittaja on suomalaisvirolainen kirjailija, jonka uusin reality-teos VIRO (sensuroimaton) ilmestyy tammikuussa 2020.
