Yli puoli miljoonaa neliökilometriä, 44 miljoona asukasta – tämä on Ukraina, mahtavan potentiaalin omaava luonnonvaroiltaan rikas valtio keskellä Eurooppaa, maailman vilja-aitaksikin sanottu. 24. helmikuuta 2022 Ukrainan kohtasi katastrofi Venäjän hyökättyä maahan. Maailma järkyttyi. Viron järkytystä lisäsi se, että sota alkoi Viron itsenäisyyspäivänä.
Kulle Raig
Kuva: Viron ulkoministeriö
Haluavatko venäläiset sotaa?
Kommunistinen Agit Prop sen aikoinaan luuli tietävänsä: ei sotaa toivoa voi venäläiset milloinkaan.
Mikä olisi vastaus tänä päivänä Venäjän tehdessä tuhojaan Ukrainassa? On arvioitu, että suurin piirtein kaksi kolmasosaa venäläisistä kannattaa sotaa kolmasosan ollessa rangaistusten pelossa hiljaa. Kannatus ei silti ole pelkästään neuvostoideologian tai edes Putinin aivopesun aikaansaamaa, vaan sen juuret ovat syvemmällä.
Deržava– eli imperiumiajatus istuu tiukasti venäläisen ihmisen selkäytimessä. Putinin suunnittelema ja Venäjän dominoima panslavistinen venäläinen maailma, rajaton russki mir, ei voisi toteutua ilman Ukrainaa. Siksi Ukraina valtiona on tuhottava. Se on Venäjälle idée fixe, pakkomielle. Kyselyjen mukaan elokuussa 60 prosenttia venäläisistä olisi kannattanut Putinin päätöstä hyökätä uudelleen Kiovaan. Lokakuun alun raketti-iskut Kiovan keskustaan ja ympäri Ukrainaa todistavat Putinin kunnianhimoisen suunnitelman elävän.
Venäjän rajojen pyhyyden jatkuva korostaminen sai runoilija Jaan Kaplinskin aikoinaan toteamaan, että valtio on Venäjälle lähinnä uskonnollinen käsite. Juuri nyt tämä korostuu entisestään, kun Venäjän ortodoksinen kirkko ja patriarkka Kirill ovat antaneet sodalle ehdottoman siunauksensa. Pyhän Äiti-Venäjän puolesta sietää siis kärsiä etenkin, kun venäläiselle ihmiselle kärsimys on yhtä kuin uroteko. Siksi ei kannata odottaa kaduille satojatuhansia sotaa vastustavia mielenosoittajia.
Vasta syyskuun lopulla julistettu osittainen liikekannallepano sai venäläiset tajuamaan, että sota on tullut heidän kotipihalleen. Nyt ne sadat tuhannet löytyivät, vaan ei sotaa vastustamaan: kahdessa viikossa Venäjältä poistui Forbesin mukaan 600 000–700 000 ihmistä, osan heistä paetessa rintamalle joutumisen uhkaa. Toivoa sopii, ettei russki mir pääse lähtijöiden mukana levittäytymään muualle maailmaan.
Missä vastavoima, onko sitä?
On jossain määrin, vaan ei kriittiseksi massaksi asti.
Monet älymystön edustajat, taiteilijat, näyttelijät ja julkkikset ovat tuominneet sodan, varsinkin turvallisesti ulkomailta käsin. Hyökkäyksellä on silti merkittävästi puolustajia kansan syvissä riveissä. Heitä on myös Ukrainassa. Kyseessä ei siis ole vain entisen KGB-upseerin ja muiden sotahaukkojen päähänpinttymä, vaikka uskonsoturien sinnikkyydellä aloittamaansa sotaa käyvätkin. Yksittäistapaukset kertovat paljon yhteiskunnan reaktioista: nainen, joka toivottaa venäläissotilaat tervetulleiksi tuhotun talonsa ikkunasta Mariupolissa tai nuorukaiset, jotka pahoinpitelevät Ei sodalle -kyltin kanssa kadulle uskaltautunutta miestä Smolenskissa, ovat paljonpuhuvia kuvia russki mirin kannatuksesta.
Missä on Venäjän äitien huutava ääni, joka kaikui voimakkaana Tšetšenian sotien aikana? Kesän aikana kaapatuista puheluista on selvinnyt, että jotkut äidit jopa rohkaisevat poikiaan sotatoimissa. Taisteluiden edetessä on tosin käynyt ilmi sekin, että veljentapposodasta halutaan hinnalla millä hyvänsä eroon – vaikka vahingoittamalla itseään, kuten selvisi Eesti Ekspressin heinäkuussa julkaisemista puheluiden vironnoksista.
Venäjä on sotinut vierain voimin. Kyseessä näyttää olevan vähemmistökansojen systemaattinen tuhoaminen. Kaatuneiden joukossa ovat yliedustettuina tšetšeenit, dagestanilaiset, burjaatit, tuvalaiset ja muut. Nyt, sodan yhdeksäntenä kuukautena, heidän äitinsä ovat heränneet ponnekkaammin vaatimaan tietoja kadonneista pojistaan. Pian joutuvat poikiensa kohtaloa murehtimaan myös Moskovan ja Pietarin äidit.
Ylätasolla, hallinnon piirissä, on syksyn edetessä alkanut esiintyä kritiikkiä sekä Putinia että sotajohtoa kohtaan. Kriittisiä ääniä on kuulunut niin ikään valtiontelevision keskusteluohjelmissa. Jotkut studiovieraista ovat jopa uskaltaneet arvostella Ukrainan alueiden pakkoliittämistä ennen kuin Venäjä on ne edes lopullisesti vallannut. Ei olisi pitänyt nuolaista ennen kuin tipahtaa.
Kremlin kontrolloimat tv-kanavat
Kremlin kontrolloimat tv-kanavat ovat olleet monien Viron venäjänkielisten ensisijainen tietolähde. Kanavien näkyminen Virossa aiheutti vuosien ajan vääntöä puolesta ja vastaan, kunnes viestintäasiantuntija Raul Rebane jyrähti: kuinka kauan annamme myrkyttää itseämme? Puolustusministeri Hanno Pevkur puolestaan kysyi mielipidekirjoituksessaan, kuka hyötyy siitä, että vihamieliset venäläiskanavat ovat saatavissa ilmaiseksi, mutta ystävämme Suomen tv-kanavat pitää tilata erikseen maksua vastaan?
Venäjän hyökkäys Ukrainaan saikin palvelujen välittäjät lopulta poistamaan venäläiset kanavat jakelusta. Mikään ei kuitenkaan ole viisaampi kuin ihminen. Pakotteita ja rajoituksia voi kiertää. Muistammehan, miten Viro keksi kommunistihallinnon kiusaksi keinot katsoa Suomen TV:tä. Lisäksi sosiaalinen media elää omaa elämäänsä: on Ukrainan vähättelyä, demonisointia ja lännen syyttelyä.
Järeänä toimenpiteenä Viro on lisännyt rikoslakiinsa pykälän (§ 91) koskien ulkovallan aggression tukemista. Ensimmäinen pidätys tehtiin, kun meidän oma laulava rekkakuskimme Vladimir Šilov jäi kiinni yrityksestä salakuljettaa rajan yli Venäjän armeijan tukemiseksi hankkimiaan kolmea droonia.
Z-kirjaimen ja muiden sotasymbolien esilläpidosta rapsahtaa sakkoja. Hallituksen päätöksellä on alettu tosissaan poistaa niin sanottuja punamonumentteja. Keskeiseksi niistä nousi panssari Tank T-34/85, Narvan hääparien suosituin kuvauspaikka. Väestönvaihdon seurauksenaNarvan asukkaista vain vähän yli viisi prosenttia on virolaisia. Uskalletaanko siis poistaa tankki? Entä jos käy kuten vuonna 2007, kun Pronssisoturi vietiin pois Tallinnan keskustasta? Narvan valtuusto ei pystynyt asiasta päättämään, joten hallitus ryhtyi toimiin: 16.8. panssari siirrettiin Tallinnan lähellä olevaan sotamuseoon. Kapinaa ei toistaiseksi ole syntynyt.
Viro avasi ukrainalaisille sydämensä ja kukkaronsa
Lokakuun alkuun mennessä Viroon oli saapunut 110 000 Ukrainan pakolaista, joista 70 000 haluaa jäädä Viroon. Määrä on Euroopan korkeimpia asukasta kohti laskettuna. Aikaisemman kokemuksen puuttuessa tämä on ollut todellinen haaste, joka epäilemättä kovenee Venäjän eskaloidessa sotaa Ukrainassa. Vastaanottoprosessin keskeiset toimet ovat Virossa samoja kuin Suomessa, ja ne ovat sujuneet suhteellisen hyvin. Eniten vaikeuksia on ollut majoituspaikkojen löytämisessä, eikä tilanne siltä osin helpotu sodan kiihtyessä.
Kuva: Omniva
Sekä valtion että kansalaisten auttamishalu on ollut hämmästyttävän suurta. Kielin talousinstituutin (Kiel Institut für Weltwirtschaft)mukaan Viron Ukrainalle antaman sotilaallisen ja humanitaarisen avun määrä oli BKT:hen suhteutettuna 1.1.–1.7. maailman suurin (0,75 % BKT:stä). Asiasta kertoi 10.7. virolainen uutisportaali Delfi. Suhde on pysynyt samana pitkin syksyä.
Varhaiskasvatukselle ja koulutukselle on nyt suuri tarve. Lähes 6 000 ukrainalaista lasta ja nuorta on hakenut päiväkoti- tai koulupaikkaa. Maaliskuussa aloittaneen ukrainalaisen koulun lisäksi Tallinnan keskustassa avasi 1. syyskuuta ovensa uusi lukiotasoinen 600-paikkainen kielikylpyperiaatteella toimiva Vabaduse kool. Koulu noudattaa Viron opetussuunnitelmaa, osa aineista on viroksi, osa ukrainaksi.
Täytyy kuitenkin muistaa, että pakolaisissakin on eri ideologioiden kannattajia. Monet Ukrainasta paenneet ovat kyllä vihaisia sodalle, mutta eivät välttämättä vierasta imperiumiajatusta. Siksi erityisesti Venäjän puolelta rajan yli Viroon pyrkivät olisi syytä ottaa tarkempaan syyniin.
Pelätäänkö Itämeren rannoilla sotaa?
Kysytään kansalta.
Hiljattaisesta Ylen kyselystä käy ilmi, että noin puolet suomalaisista pelkää tällä hetkellä eniten sotaa. Jos Virossa tehtäisiin samanlainen tutkimus, tulos olisi luultavasti hieman erilainen. Meillä ei ole toistaiseksi akuuttia, halvaannuttavaa pelkoa – virolaiset ovat vuodesta 2004 uskoneet olevansa turvassa Naton suojissa: kaikki yhden, yksi kaikkien puolesta, kuten artikla 5 lupailee.
Kansalle tämä julistus on riittänyt, maan johdolle muuttuneissa oloissa ei enää riitä. Ei voi olla niin, että liittolaiset tulevat apuun vasta, kun hyökkäyksestä on kulunut 180 päivää. Siinä ajassa voi tapahtua juuri näin kuin pääministeri Kaja Kallas sen muotoili eli ”Viro tulisi sotatilanteessa pyyhkäistyksi pois maailmankartalta Vanhaakaupunkia myöten”. Uudet irpinit ja butšat ovat siis mahdollisia, kuten juuri nyt näemme Ukrainassa tapahtuvan.
Tekisi mieli ajatella, että Viron pääministerin ulostulo vaikutti osaltaan Naton uuden strategian syntyyn. Madridissa päätettiin, että Venäjä ei ole enää partneri, vaan uhka, samoin päätettiin siirtyä pelotelinjalta puolustuslinjalle. Tärkein ehkä oli päätös nopeasta haltuunotosta: hyökkäyksen kohteeksi joutunutta on puolustettava hyökkäyksen alkuminuuteista alkaen. Tämä uusi strategia lievittäköön pelkojamme täällä Itämeren rannoilla.
Väliarvioinnin ja tarkistuksen paikka
On väliarvioinnin ja tarkistuksen paikka, vaikka hyökkäyssota jatkuu.
Emme tiedä, miten sota loppuu. Panokset kovenevat: Kertšin sillalla räjähtelee, Putin heiluttelee ydinasekorttia ja ohjusiskut jatkuvat koko Ukrainan alueella. Pelkäämme pahinta ja toivomme parasta. Strategisesti oli Ukraina voittaja jo sodan ensimmäisenä päivänä, kun sai puolelleen koko demokraattisen maailman sympatian. Putin taas on saanut, mitä ei halunnut – sinnikkäästi maataan puolustavan yhtenäisen kansakunnan ja kaksi uutta Nato-maata. Neuvostoaikainen Rauhan meri on muuttunut Naton sisämereksi.
Itä-Eurooppa on voimaantunut. Ukraina on palauttanut sen omanarvontunnon ja auktoriteetin. Emme ole enää posttraumaattisesta stressistä kärsiviä russofobeja, vaan meitä kuunnellaan. Itäisen Euroopan valtiot ovat olleet alusta alkaen Ukrainan rohkeimpia ja nopeimpia auttajia lännen seuratessa jokseenkin hämmentyneenä taustalla.
On myös saatu huomata, että halveksittu kansallismielisyys voi olla edistyksellinen voima. Ukrainassa on korruptiota eikä se täytä kaikilta osin eurooppalaisia arvokriteereitä, mutta kansan sinnikäs vastarinta ja taistelutahto panevat ajattelemaan, että on arvoja, jotka punnitaan vasta taistelussa elämästä ja kuolemasta. Sellaisten arvojen puolustamisessa ukrainalaiset ovat seisseet vankalla pohjalla.
Ystävää ei jätetä! Slava Ukraini!
Teksti on julkaistu alun perin Skeptikko-lehden numerossa 3/2022. viro.nyt 4-2022 julkaisi kirjoituksen päivitetyn version.
